FORMULA 1 Mercedes hallitsi odotetusti Formula ykkösten Italian osakilpailun aika-ajoja Monzan nopealla radalla. Lewis Hamilton ajoi paalulle ja Valtteri Bottas toiseen ruutuun. Kolmanneksi sijoittunut Carlos Sainz hävisi Hamiltonille 0,8 sekuntia.
Bottas antoi tallikaverilleen Hamiltonille tällä kerralla kovempaa haastetta, mutta se ei riittänyt paalupaikkaan. Hamilton päihitti Bottaksen 69 tuhannesosalla.
Bottas vaikutti pettyneeltä, mikä ei yllätä. Onhan Bottas pistetaulukossa vasta kolmantena eron kärkimies Hamiltoniin ollessa jo 50 pistettä. Bottas tarvitsisi voittoja.
Bottas totesi F1:n tv-haastattelussa, että sunnuntaina on ihan hyvät mahdollisuudet. Mercedes on Monzassa ylimaisessa vauhdissa, joten Bottaksen olisi startissa noustava kärkeen. Muuten hän on Hamiltonia vastaan heikoilla.
McLarenilla kilpaileva ja kauden päätyttyä Ferrarille siirtyvä Sainz oli aika-ajojen yllättäjä. McLaren on löytänyt Monzaan hyvän vauhdin, mitä todisti myös tallin toinen kuski Lando Norris, joka sijoittui kuudenneksi.
”Pinkillä Mercedeksellä” eli Racing Pointilla kisaava Sergio Perez oli aika-ajoissa neljäs. Pisteissä toisena Bottaksen edellä oleva Red Bullin Max Verstappen sai tyytyä viitostilaan.
Juttuvinkki: Vuoden roskakuskiksi valittu Keke voitti maailmanmestaruuden – Suomikin muuttui
Kimi Räikkönen oli Alfa Romeollaan 14:s, mikä auton suoritustasoon nähden oli hyvä tulos. Merkillepantavaa oli, että Räikkönen päihitti jälleen Ferrarin. Sebastian Vettel mokasi aika-ajojen ensimmäisellä jaksolla kierroksen ajoituksensa ja jäi sijalle 17.
Ferrarilla menee tällä hetkellä todella surkeasti tallin toisen kuskin Charles Leclercin oltua aika-ajoissa 13:s. Viime vuonnahan Leclerc ajoi Monzassa, Ferrarin kotipyhätössä, voittoon.
Edellisessä kilpailussa Spassa Räikkönen ohitti Alfa Romeollaan Ferrari-kuskeja näyttävästi. Ferrarilla on vaikeuksia erityisesti nopeilla radoilla. Italian ylpeyden tilanne on suorastaan hävettävä.
Ongelmat juontavat juurensa viime syksyyn. Tuolloin Ferrarin suoranopeudet aiheuttivat epäilyjä sääntörikkomuksista. Kansainvälinen Autoliitto FIA ei rankaissut tallia, mutta pyydettyjen muutosten myötä Ferrarin kilpailukyky katosi.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Kimi Räikkösessä turhautumisen merkkejä – hyvä suoritus ei ilahduta
Kommentoi Facebookissa