MEDIA Julkisen sanan neuvosto on vuodesta 1968 alkaen valvonut median luotettavuutta sekä sananvapautta. JSN ei ole tuomioistuin, mutta sen päätöksiä seurataan silti tarkoin.
Kantelun voi neuvostolle tehdä käytännössä kuka tahansa, jonka mielestä lehdistössä, radiossa tai televisiossa on loukattu hyvää journalistista tapaa. Keskimäärin kerran kuussa JSN:n 13 jäsentä kokoontuu nykyisen puheenjohtajansa Elina Grundströmin johdolla käsittelemään kanteluita, viisi jäsenistä on niin sanottuja yleisöjäseniä.
Juhannusviikolla neuvosto nuiji viimeisimmät langettavat päätöksensä. Jo helmikuussa sille oli kanneltu Kauppalehden artikkelista otsikolla: ”Moni tutkija varmana: avaruusolennot lähettivät mystiset radiosignaalit.”
Kyseessä oli Tech Timesin artikkelista käännetty versio, jossa oli oiottu mutkia esimerkiksi kääntämällä mahdollisesti ihmisen valmistamat vakoilusatelliitit niin, että kyse oli ”älyllisistä olennoista”. Artikkelissa siteerattiin myös fyysikko Stephen Hawkingia, joka oli kommentoinut aivan toiseen asiaan.
”Neuvosto antoi Kauppalehdelle alle vuosi sitten langettavan päätöksen vastaavasta tiedejutusta, jossa esitettiin virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa toisen käden lähteen perusteella. Neuvosto muistuttaa jälleen, että toisen käden lähteisiin perustuvat, skandaalihakuiset ja virheelliset tiedejutut ovat omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta ja koko yhteiskunnallisen keskustelun faktapohjaisuutta.”
Tuloksena oli langettava päätös, jonka lehti on sitoutunut julkaisemaan.
Uutisankka lähtee lentoon
Yleisradion uutisankkuri Matti Rönkä valmistautui pääuutislähetykseen 28.7. hieman poikkeuksellisissa tunnelmissa. Yle oli tehnyt jo kuukautta aikaisemmin näyttävän reportaasin venäläisestä Huuhkanmäen sotamuseosta sekä uutislähetykseen että verkkosivuilleen.
”Suomen armeijan luolaan Venäjällä tehty sotamuseo paljastaa puna-armeijan salaisen aseen: sotahirvet”
Eikä kyseessä ollut vain muutama vikuripäinen luontoelikko, vaan puna-armeijan koneisto olisi kouluttanut talvisodan varalta peräti 1 500 sotahirveä, joilla ratsastettiin ja niiden sarviin yritettiin asentaa muun muassa Degtarjev-pikakiväärejä. Rönkä varoitti Twitter-tilillään hieman etukäteen mitä tuleman piti:
”Huu valeuutisriekk. oion 2030 sotahirvi-juttua… Vetojuhdiks koulutett. aseenkantoon ei. En oo ylpeä, mutta reilu sanoa kun menee pieleen.”
Päivän Lehti oli paljastanut aikaisemmin muun muassa tässä, että museon kuvat olivat manipuloituja ja koko tarina oli käsistä karannut venäläinen aprillipila.
Iltalehti oli jatkanut Yleisradion uutisankan lentoa vieläkin pitemmälle. Heidän myyntiartikkelissaan sotahirvet pitivät puna-armeijaa lähes pystyssä koko talvisodan. Sodan jälkeen hurjat hirvet hyökkäilivät edelleen suomalaisten metsästäjien kimppuun.
Sotahirvet päätyivät Ylen uutisen perusteella jopa Wikipediaan, josta ne Päivän Lehden artikkelin jälkeen poistettiin. Winston Churchillin onkin kerrottu aikoinaan todenneen, kuinka valhe ehtii kiertää puoli maapalloa, ennen kuin totuus saa vasta housut jalkaansa.
Älä vastaa – älä ainakaan tunnusta
Sekä Yleisradio että Iltalehti olivat saaneet oikaisupyynnöt kirjallisesti, asianmukaisine lähdelinkkeineen. Yleisradiolle seikkaperäinen selvitys ei riittänyt, ja Iltalehden toimittaja vaati Päivän Lehteä jopa muuttamaan ”virheellisen juttunne todellisuutta vastaavaksi”.
Journalistin ohjeiden kahdeksannessa kohdassa ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen”, kahdeskymmenes pykälä ohjeistaa, kuinka ”olennainen asiavirhe on korjattava viipymättä ja niin, että se tavoittaa mahdollisimman kattavasti virheellistä tietoa saaneen yleisön”.
Lopulta Iltalehdessä ei kukaan suostunut enää vastaamaan. Viimein molemmat mediat yrittivät kuitenkin ottaa kiinni uutisankkaansa. Iltalehti syytti museota, jolla ei ollut lähdekritiikkiä. Matti Rönkä näytti kyllä katuvalta koiranpennulta, mutta Ylegaten jälkeinen glasnost ei ole vielä tavoittanut mediayhtiön koko johtoa.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan sisältöpäällikkö ei myönnä yhtiön tehneen oikaisua, vaan ”jatkojuttu” perustuu ”Ylen itsenäiseen uutishankintaan”. Oikaisuvaatimus tai seikkaperäinen artikkeli, jossa sotahirviuutinen oli purettu, kumottu ja ojennettu lautasella, ovat Ylen mukaan vain ”keskustelua”.
Iltalehti on osa suurta Alma Media Oyj:n mediakonsernia ja Yleisradion toiminta on tunnetusti Yle-veron varassa, joten molemmilta on lupa olettaa erityisen tarkkaa JSN:n sääntöjen noudattamista. Voisi myös olettaa, että suuret mediat oikaisisivat ja korjaisivat virheensä tunnollisesti. Valtamedioiden päätoimittajat ovat jopa allekirjoittaneet julkilausuman ”Luotettavan median puolesta”.
Sotahirvet ovat seikkailleet sosiaalisessa mediassa, mutta valtamediassa tapaus on haluttu jostain syystä vaieta. Maaseudun Tulevaisuus siteerasi Yleisradion sotahirviä, nyt lehden kommentoinnissa on viesti: ”Ketju on suljettu.”
Kysymys kuuluukin, kuinka tavallinen kansalainen voi saada virheellisen uutisen oikaistua valtamediassa, jos kokeneella toimittajallakin on kymmenien vuosien kokemuksella kohtuuttomia vaikeuksia?
Kulissien takana kompuroidaan
Eläkkeellä oleva Yleisradion A-studion toimittaja Markku Lehtola huomasi vuonna 2010 Helsingin Sanomien artikkelin, jossa väitettiin 44 prosentissa talousrikoksista olevan KRP:n mukaan yhteys järjestäytyneeseen rikollisuuteen.
Asia oli kääntynyt artikkelissa päälaelleen. Oikeasti järjestäytyneen rikollisuuden jutuista 44 prosenttia oli talousrikoksia. Lehtola teki toimitukselle oikaisupyynnön, mutta Helsingin Sanomat ei yllättäen halunnut korjata virhettä. Lehtola alkoi testata oikaisukäytäntöjä, aiheesta syntyi raportti Kulissien takana, josta myös Jani Kaaro on kirjoittanut artikkelissa Valemedia vai mediavale – korjaako valtamedia omat virheensä?
Päätoimittaja on vaihtunut, juhlallisia vakuutteluja on tehty, mutta talon tavat ovat samat. Huomasimme tammikuussa 2017 liikenneministeri Anne Bernerin käyttäneen liikenneverkossaan juuri ja juuri alle kilpailutusrajan laskuttavia konsultteja. Artikkelin löydät tästä. Helsingin Sanomat uutisoi samasta asiasta vuorokautta myöhemmin, mutta oikean lähteen sijaan lehti halusikin viitata oman konserninsa Ilta-Sanomiin. Kukaan ei suostu vastaamaan oikaisupyyntöön, yhteenlaskuvirheenkin sisältävä juttu on entisellään.
Markku Lehtolan taistelusta on tullut Don Quijoten taistelua tuulimyllyä vastaan, hän on häirikkö, jonka kanteluita ei enää helpolla oteta JSN:n käsittelyyn. Hyvä esimerkki on tapaus, jossa Satakunnan Kansan päätoimittaja Tapio Vallin oli kirjoittanut huumekaupan osuuden olevan lähes 10 prosenttia maailmankaupan arvosta. Tiedon päätoimittaja oli saanut Wikipediasta.
WTO:n mukaan maailmankaupan arvo oli tuolloin noin 18 000 miljardia dollaria, josta 400 miljardin huumekauppa olisi reilut kaksi prosenttia. Asia oli jo menossa JSN:n käsittelyyn, kunnes Vallin paljasti Lehtolan kirjoittaneen sähköpostissa kääntyvänsä ”mieluusti sen vitsikkään itsesääntelyä harrastavan huijariporukan” puoleen.
Ensin on yritettävä saada oikaisu
JSN:n 2. varapuheenjohtaja Pasi Kivioja toteaa, että Julkisen sanan neuvostoon tulee varsin usein tapauksia, joissa tiedotusväline ei ole suostunut oikaisuun. Neuvosto joutuu sitten tulkitsemaan, oliko kyseessä oikaisemista vaativa olennainen asiavirhe.
– Jo edellisen JSN:n puheenjohtajan Risto Uimosen kanta oli – ja tätä olen pyrkinyt itsekin pitämään esillä – että median kannattaisi oikaista pienempiäkin virheitä ja myös omasta aloitteestaan, koska se on luotettavan median tunnusmerkki.
Kivioja ei ota kuitenkaan kantaa aiempana esitettyihin tapauksiin. Vuonna 2015 JSN sai 445 kantelua, joista käsiteltiin 86 tapausta. Viime vuonna päätöksiä tehtiin 106. Kanteluita karsitaan ja jätetään käsittelemättä muun muassa siksi, että kyseessä on mielipide tai kantelija ei pidä sisällöstä.
– Jos toimitus ei vastaa saamaansa oikaisupyyntöön, lukija voi silloin tehdä kantelun JSN:oon. Yleensä käsittelyyn ei oteta sellaisia kanteluita, joissa kantelija ei ole ensin yrittänyt saada asiaan oikaisua toimitukselta, Kivioja selventää.
Hänen mukaansa yhteiskunnallista keskustelua rasittaa nykyisin suuri mis- ja disinformaation määrä, joka on haaste ammattimaiselle, faktapohjaiselle journalismille. On jopa propagandatarkoituksissa toimivia, tahallisia vääristellyn tiedon levittäjiä.
– Sosiaalinen media on saanut nämä rikkaruohot kukoistamaan. Toisaalta sosiaalisen median tulo on tehnyt hyvää perinteisen median käytännöille ainakin siinä mielessä, että juttujen lähteytys on parantunut ja muuttunut läpinäkyvämmäksi. Tällöin lukijat voivat paremmin arvioida juttujen luotettavuutta ja mennä halutessaan alkuperäisille medialähteille.
Levikkejä ei enää lasketa
Journalistin ohjeet ovat ensisijaisesti moraalinen ja eettinen koodisto, mutta niillä on myös kaupallinen merkitys. JSN:n toukokuun lopulla tekemissä päätöksissä on muun muassa kaksi langettavaa tuomiota iltapäivälehdille, sekä Ilta-Sanomille että Iltalehdelle. Journalistin ohjeiden mukaan lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.
Kyseessä on Seiska-lehden skuuppi urheiluselostaja Kaj Kunnaksen omasta ja perheenjäsenen sairaudesta, jonka molemmat lehdet julkaisivat seuraavana päivänä omassa kannessaan, JSN:n mukaan ilman riittäviä lähdeviitteitä. Kun kyseessä on irtonumeromyyntiin tukeutuva printtimedia, niin sanotuilla juttuvarkauksilla on erityistä taloudellista merkitystä.
Seiskan levikki oli suurimmillaan vuoden 2006 tienoilla noin 260 000 kappaletta, nykyisin se on enää vain ehkä puolet siitä. Laskevien lukujen edessä Seiska luopui virallisesta levikintarkastuksesta, ja nyt ammattilehtiä lukuun ottamatta kaikki suuret aikakauslehtitalot jättävät levikkinsä ilmoittamatta.
– Aikakauslehtien liitto ei edellytä levikkien tarkastamista, joten tarkastamispäätös jää kustantajille. Valitettavasti trendi näyttää nyt olevan se, että levikkejä ei aikakauslehtien osalta tarkasteta. Seuraava tarkastuskierros on taas ensi keväänä, joten nähtäväksi jää, onko tämä trendi pysyvä, kommentoi MediaAudit Finlandin tarkastuspäällikkö Emma Syyrakki.
Kun viihdesivusto Stara paljasti keväällä, että media toisensa jälkeen oli liittänyt laulaja Kasmirin virheellisesti Axl Smithin salakatselujupakkaan, vallitsi aluksi syvä hiljaisuus. Sen jälkeen syntyi lähes joukkopsykoosi, kun toimittaja toisensa jälkeen moralisoi tapauksella. Tapauksesta kerrotaan muun muassa Journalistissa.
Mutta tämäkin oli mahdollista muuttaa bisnekseksi. Asianmukaisen oikaisun sijasta Helsingin Sanomat teki haastattelun, joka oli maksumuurin takana luettavissa ainoastaan rahaa vastaan. Nyt mediajätti mainostaa menettelyään sloganilla ”timanttijutun tunnistaa timantista”.
- Päivän Lehden toimitus kuuluu Journalistiliittoon ja noudattaa Journalistin ohjeita. Päivän Lehti ei ole JSN:n jäsen. Stara ja Päivän Lehti kuuluvat samaan mediakonserniin.
Kommentoi Facebookissa