Tarjoilijalle tonnin sakot – ei myynyt olutta romanimiehelle

Kaiken kaikkiaan oluen myymättä jättämisestä rapsahti tarjoilijalle yli 3500 euron lasku. (Kuvituskuva Fotolia)

Ilman olutta jäänyt romanimies sai 700 euroa korvausta kärsimyksestä.

SYRJINTÄ Tamperelaisen Bar Ihkun tarjoilija on saanut lähes tonnin sakot syrjinnästä. 30-vuotias naispuolinen tarjoilija kieltäytyi myymästä olutta romanimiehelle.

Romanimies asteli ravintolaan viime vuoden kesäkuussa. Asiakkaan kertoman mukaan ravintola oli tyhjä, siellä oli vain kaksi tarjoilijaa. Mies tilasi oluen, mutta sitä ei hänelle myyty. Romanimies videoi tapahtuman todistusaineistoksi.

Tutkinnassa tarjoilija kertoi, että ohje olla myymättä romaneille on tullut ravintolan johdolta. Myöhemmin hän täsmensi, että myyntikielto koski henkilöitä, jotka ovat aikaisemmin käyttäytyneet huonosti. Tämä romanimies ei ollut häiriköinyt ravintolassa koskaan. Hän kertoo käyneensä ravintolassa aiemmin kerran tai kaksi, ja silloin palvelu pelasi normaalisti.

– Asiassa ei ole tullut ilmi mitään sellaista syytä, jonka perusteella palvelematta jättämistä olisi pidettävä hyväksyttävänä. Koska palvelematta jättämisen on katsottava perustuneen (asianomistajan) etniseen taustaan, (vastaaja) on menettelyllään syyllistynyt syrjintään, toteaa käräjäoikeus tuomiossaan.

Käräjäoikeus tuomitsi tarjoilijan 950 euron sakkoon syrjinnästä. Asianomistajalle hänet määrättiin maksamaan 700 euroa korvausta kärsimyksestä. Asianomistajan kuluja tuli maksettavaksi lähes 2000 euroa. Kaiken kaikkiaan oluen myymättä jättämisestä rapsahti tarjoilijalle yli 3500 euron lasku.

Lue myös: Kesätyöpaikkoja tarkastettiin – osa nuorista sai liian pientä palkkaa

Kommentoi Facebookissa