EDUSKUNTA Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen on saattanut sosiaali- ja terveysministeriön tietoon sote-lainsäädännön voimaanpanolakiin sisältyneen, jo hallituksen esityksessä olleen kirjoitusvirheen.
Voimaanpanolain 69 §:ssä on virheellisesti viitattu kyseisen lain 3 §:ään kun tarkoitus on ollut viitata 2 §:ään. Asiasta syntyi kohu sosiaalisessa mediassa kun selvisi, että kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki on vahingossa kumottu kaksi vuotta etuajassa.
Kirjoitusvirhe kumosi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain jo 1. heinäkuuta 2021 alkaen, vaikka lait oli tarkoitus kumota vasta vuonna 2023, kun tehtävät siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle. Lait eivät ole toistaiseksi siis voimassa.
Puhemies esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy Suomen säädöskokoelmasta annetun lain 17 a §:ssä tarkoitettuun oikaisumenettelyyn virheen korjaamiseksi. Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavolan mukaan hallituksen ei täydy antaa asiasta uutta esitystä, koska kyseessä on ilmeinen virhe.
Oikeasta menettelytavasta on kuitenkin myös oikeusoppineiden taholta esitetty eriäviä näkemyksiä.
Lue myös: Eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen äänin 105–77 – uudistusta vastustaneet vihreät olivat poissa
Kommentoi Facebookissa