Sinem Kurtbay päättää uransa purjehdusmaajoukkueessa – takana kahdet olympialaiset ja kaksi arvokisamitalia

Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen Pariisin Olympialaisissa. (Kuva Lloyd Images World Sailing)

Sinem Kurtbay on ollut purjehdusmaajoukkueen kantavia voimia 12 vuoden ajan.

PURJEHDUS Sinem Kurtbay päättää uransa Suomen purjehdusmaajoukkueessa. Kurtbay on ollut joukkueen kantavia voimia 12 vuoden ajan. Hän purjehti maajoukkueessa sekä 49er FX– että Nacra 17 -luokissa, joista jälkimmäisessä Tokion ja Pariisin olympialaisissa.

Saavutukset puhuvat puolestaan: kahdet olympialaiset sekä kaksi arvokisamitalia ovat osa hänen perintöään suomalaiselle purjehdukselle.

– Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta, luottamuksesta ja uskosta, jota olen saanut näiden kolmen olympiaprojektin aikana. Vaikka emme saavuttaneet korkeinta tavoitettamme, saavutimme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme voineet kuvitella – ei vain purjehduksessa, vaan myös ihmisinä, Sinem Kurtbay sanoo.

Kurtbay ei vielä osaa tarkalleen sanoa, mihin hän tähtää seuraavaksi, mutta on selvää, että purjehdus tulee jatkossakin olemaan osa hänen elämäänsä. Hän kertoo olevansa erityisen kiitollinen Joakim Wileniukselle, joka toimi hänen valmentajanaan maajoukkueuran alusta asti.

– En ole jättämässä purjehdusmaailmaa, mutta se on ainoa asia, jonka pystyn varmuudella sanomaan tulevasta.

Lue myös: Super Bowlissa vastakkain olevat joukkueet selvisivät – hallitseva mestari jälleen mukana

Kommentoi Facebookissa