LIIKENNETURVALLISUUS Vuosina 2014-2023 tieliikenteessä tapahtui lähes 1500 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Onnettomuuksista 37 prosenttia oli päihtyneiden kuljettajien aiheuttamia. Kahdella kolmasosalla kuolonkolarin aiheuttaneesta oli viitteitä päihderiippuvuudesta.
Tutkijalautakunta-aineistosta tehdyn koosteraportin mukaan vuosina 2014–2023 tapahtui yhteensä 1 499 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Onnettomuuksista 528 oli päihtyneiden kuljettajien aiheuttamia.
Päihtyneiden kuljettajien aiheuttamista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista 62 prosenttia oli yksittäisonnettomuuksia, joissa ei ollut muita osallisia.
Moottoriajoneuvo-onnettomuuksien lisäksi päihtyneet moottoriajoneuvokuljettajat olivat pääaiheuttajina yhteensä 15 jalankulkijan, polkupyöräilijän tai kevyellä sähköisellä liikkumisvälineellä liikkuneen menehtymiseen johtaneessa onnettomuudessa.
Ainoastaan alkoholin vaikutuksen alaisena ajoi päihtyneistä onnettomuuskuskeista noin puolet, 52 prosenttia. Kuljettajista 38 prosenttia ajoi alkoholin ja jonkin muun päihteen vaikutuksen alaisina. Joka kymmenes ajoi jonkin muun päihteen kuin alkoholin vaikutuksen alaisina. Tarkasteluaineiston mukaan kuljettajista 65 prosentilla oli viitteitä päihderiippuvuudesta.
− Kaksi kolmasosaa päihdekuskeista vaikuttaisi täyttävän päihderiippuvuuden kriteerit. Heillä ei pitäisi olla ajo-oikeutta. Taustaongelmana on se, että vain pieni osa niistä, jotka ovat päihdeongelmaisia, on todettu sellaisiksi. Tältä osin epäonnistumme yhteiskunnassa ajokorttidirektiivin noudattamisessa, Onnettomuustietoinstituutin liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty kertoo.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan päihdeonnettomuuksien syntymistä tehokkaasti ehkäisevä mekaaninen toimenpide on alkolukko rattijuopumuksesta toistuvasti kiinnijääneille kuljettajille.
− Alkolukon määrääminen toistuvasti rattijuopumuksesta kiinni jääneille voisi ehkäistä onnettomuuksia tehokkaasti, Räty sanoo.
Päihdeongelmia ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tutkijalautakuntien mukaan ovat päihderiippuvuuden tunnistaminen terveydenhuollossa, päihderiippuvuuden käsitteleminen ajoterveyttä heikentävänä sairautena sekä lääkärien ja poliisin yhteistyön syventäminen ajoterveysvalvonnassa.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat kaikki kuolemaan johtaneet tie- ja maastoliikenneonnettomuudet Suomessa.
Kommentoi Facebookissa