HISTORIA Jyväskylän yliopiston historian professori Mauno Jokipii (1924–2007) oli kansainvälisesti tunnettu toisen maailmansodan historiantutkija. Suomalaisen SS-vapaaehtoisliikkeen tutkijana hän oli uranuurtaja. Jokipiin vuonna 1968 ilmestynyt teos Panttipataljoona (WSOY) on edelleen ainoa tieteelliset kriteerit täyttävä tutkimus suomalaisen SS-vapaaehtoisliikkeen synnystä sekä sodan ajan vaiheista.
Edesmennyt professori joutui kuitenkin kovien väitteiden kohteeksi, kun kirkkohistorian dosentti André Swanström syytti vuonna 2018 kirjassaan Hakaristin ritarit (Atena) Jokipiitä alkuperäislähteiden muunteluista, sekä aineiston tarkoituksellisesta pimittämisestä. Swanström väitti Jokipiin jopa myyneen rehellisyytensä ja tutkijan etiikkansa SS-miesten hyväksi.
Swanströmin oma kirja sai ilmestyttyään ristiriitaisen vastaanoton. Kirjassa useasti siteerattu tutkija Oula Silvennoinen ylisti Helsingin Sanomissa kirjan olevan vuoden tärkein sotahistoriateos. Historiantutkija, professori Ohto Manninen totesi taas omassa arvostelussaan Sotaveteraani-lehdessä, ettei teos täytä historiantutkimuksen kriittisyys- ja laatukriteerejä. Yleisesikuntaeversti ja sotahistorioitsija Sampo Ahto kirjoitti puolestaan Sotilasaikakauslehdessä Jokipiin panettelun olevan hävettävää luettavaa.
Arvostetun historioitsijan kunnian kyseenalaistaminen – hänen kuoltuaan – on poikkeuksellista. Internetin hakusivut mitätöivät nyt tutkijan uran väitteillä epärehellisyydestä.
Mutta pitävätkö Swanströmin väitteet paikkansa?
Tuttuja jo tupakavereina
André Swanström väittää Jokipiin tutustuneen SS-miehiin vasta sodan jälkeen, kun tuleva tutkija opiskeli Helsingin yliopistossa. SS-joukoissa palvellut Ensio Anttila toimi historianopiskelijoiden yhdistyksen Kronos ry:n puheenjohtajana, kun Jokipii istui yhdistyksen hallituksessa.
Swanström ei tunne taustoja kovin hyvin, sillä todellisuudessa Jokipii tutustui SS-vapaaehtoisiin jo sodan aikana vuonna 1944, ollessaan upseerikoulun kurssilla numero 59. Matrikkelien mukaan samalta kurssilta valmistui peräti 72 Suomen asepukuun jatkosotaan palannutta entistä SS-miestä, heistä neljä oli Jokipiin tupakavereita.
Vakavin Swanströmin väite vääristelystä liittyy kiistaan SS-miesten poliittisista näkemyksistä. Kirjoittaessaan Panttipataljoonaa 1960-luvulla Jokipii käytti lähteenään SS-aseveljien jäsenkortistoa, eikä palvelussitoumuksia, joiden mukaan huomattavasti suurempi osa vapaaehtoisista oli jyrkemmin oikeistolaisesti suuntautunut.
Tästä valinnasta Swanström syyttää Jokipiitä:
”SS-aseveljet ry:n jäsenkortiston sijaan Jokipii olisi voinut käyttää vapaaehtoisten täyttämiä palvelussitoumuksia.”
”Voi vain kysyä, miksi Jokipii, joka tunsi SS-pataljoonaa koskevan materiaalin läpikotaisin, päätti käyttää epämääräisemmällä muotoilulla ja puutteellisilla tiedoilla varustettua jäsenkortistoa selkeästi puoluekannan ilmaisevien palvelussitoumusten sijaan.”
Swanström ei kuitenkaan edes huomioi sitä mahdollisuutta, että 1960-luvulla palvelussitoumukset eivät todellisuudessa olleet vielä Jokipiin käytössä.
”Heidän paperinsa menivät Saksaan”
Palvelussitoumuksia tiedusteltiin Mauno Jokipiiltä vielä vuonna 1997, kun koottiin kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyttä Veljesapu ry:n julkaisemaa teosta Suomalaisten Waffen-SS-vapaaehtoisten matrikkeli.
– Tiedossa tuolloin oli, että hakulomakkeiden liitteinä on värvättyjen valokuvat, joita toivottiin voitavan käyttää. Jokipii ilmoitti tällöin, että arkistossa on ainoastaan niiden henkilöiden asiakirjat, jotka eivät Saksaan lähteneet, vahvistaa hankkeessa toisena toimittajana tuolloin ollut Mika Hakanpää.
Näin ensimmäisestä matrikkelista jäi puuttumaan noin 180 SS-miehen kuvat. Edelleenkään vielä vuonna 2002 Jokipii ei kerro käytössään olevan kaikkia palvelussitoumuksia, sillä hän kirjoitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kyseisenä vuonna julkaisemassa teoksessa Hitlerin Saksa ja sen vapaaehtoisliikkeet seuraavaa:
”Kaikkiaan sisään tuli noin 1900 paperit, joiden antajista 1200 miestä otettiin tässä vaiheessa mukaan. Heidän paperinsa menivät Saksaan ja ovat myöhemmin hukkuneet. Suomen arkistoihin jäivät noin 700 paperit, joista Valpon laskelmien mukaan 397 oli hylättyjen ja 295 ´tarkastukseen saapumatta jääneiden´ papereita.”
Koottaessa vapaaehtoismatrikkelin toista painosta vuonna 2010, palvelussitoumukset olivat jo Kansallisarkistossa, ja niiden määrät vastaavat Jokipiin ilmoitusta. Jokipiin teos on mainittu Swanströmin kirjan lähdeluettelossa, mutta kirjattua ilmoitusta aineiston puuttumisesta ei ole millään tavalla huomioitu.
Palvelussitoumukset päätyvät Kansallisarkistoon
Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva oli vuonna 2002 SKS:n pääsihteeri ja samalla kustantaja, kun professori Mauno Jokipiin täydentävä SS-tutkimus ilmestyi.
– Olin silloin varsin paljon yhteyksissä häneen, koska tunsin hänet jo 1970-luvulta lähtien. Julkistamistilaisuuteen oli kutsuttu myös silloin elossa olleet SS-vapaaehtoiset ja siellä keskusteltiin varsin paljon myös aineistoista, Nuorteva muistelee.
Taustalla keskusteluissa oli pitkälti se, että Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen entisissä sosialistisissa maissa oli vapautunut aineistoja, joiden avulla Mauno Jokipii oli voinut täydentää aikaisempaa kuvaa Waffen SS-Divisioona Wikingistä ja sen suomalaisista vapaaehtoisista.
– Jokipii oli jo ensimmäistä teostaan kirjoittaessaan käynyt paljon ulkomaisissakin arkistoissa, mutta kaikki aineistot eivät silloin olleet vielä käytettävissä.
Nuorteva ei pysty täsmälleen kertomaan ajankohtaa, milloin palvelussitoumukset tutkijoiden käyttöön päätyivät, mutta ne tulivat Kansallisarkistoon vuonna 2008 liitetystä Sota-arkistosta.
– Selvitystemme mukaan aineisto on ilmeisesti luovutettu entiseen Sota-arkistoon vuosien 2002–2008 välillä. Kansallisarkistoon 1.1.2008 jälkeen tehdyt luovutukset on kirjattu sähköiseen järjestelmäämme ja siinä ei tästä luovutuksesta ole tietoa.
Kansallisarkisto tarkentaa myöhemmin kuvaa. Palvelussopimukset eivät ole kuuluneet Mauno Jokipiin keräämään aineistoon, vaan lakkautetun SS-Aseveljet -järjestön arkistoon, johon ne ovat tulleet Suojelupoliisin arkistosta. Ne ovat luultavasti olleet niin sanotun punaisen Valpon käytössä ja siirtyneet sitten vuonna 1949 uudistetulle Suojelupoliisille.
Kansallisarkiston tiedot vahvistavat kuitenkin sen, että Jokipiin oli mahdotonta käyttää palvelussitoumuksia Panttipataljoonassa, sillä ne eivät olleet kokonaisuudessaan saatavilla. Tutkija joutuu tukeutumaan niihin lähteisiin, joita tutkimushetkellä on käytettävissä.
Kukaan ei selviä puhtain kilvin
Myös eri lehtien kolumnistit liittyivät professori Mauno Jokipiin syyttäjiin, mutta edesmennyt tutkija ei ole voinut puolustaa itseään. Siksi jää vain arvailujen varaan, miksi Jokipii esimerkiksi käyttää erään kerran sanamuotoa ”sai surmansa” alkuperäistekstin ”ammuttiin” sijasta.
Sodassa ammutaan ihmisiä ja he kuolevat. Kun presidentti Mauno Koivistosta kirjoitetaan sotapäiväkirjassa, kuinka ”sotamies Koivisto ampui ryssän”, ei kukaan epäile hänen syyllistyneen teloitukseen, vaan kirjaus kuvaa sodan raadollista arkea.
André Swanström syyllistää Jokipiitä myös tavasta käsitellä suomalaisten osallisuutta mahdollisiin sotarikoksiin. Jokipii tuo kuitenkin jo Panttipataljoonan luvussa Wiking ja kansainvälinen oikeus esille lukuisia tapahtumia, joita suomalaiset ovat joutuneet todistamaan, ja joiden seurauksena saa surmansa jopa tuhat sotavankia ja siviiliä.
”Vaatisi pitkiä selvittelyjä, missä määrin Wiking-divisioona ja missä määrin sen kanssa taistelleet muut yksiköt, missä määrin vangittujen erilaiset epätoivoiset teot, karkuun lähtöyritykset ym. tahi väestön luvaton taisteluihin tai sissien toimintaan osallistuminen ovat vaikuttaneet em. julmuuksien syntymiseen.”
Maailmasta tuskin löytyy ainoatakaan sotaa tai sotajoukkoa, johon ei voitaisi liittää yhtään sotarikosta. Tämän realiteetin tunnusti myös professori Mauno Jokipii.
”Wiking tuskin – enempää kuin muutkaan SS-divisioonat – selviäisi puhtain kilvin tarkoista tutkimuksista.”
Kommentoi Facebookissa