Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä viikonloppuna – valvonnan painopiste on nuorissa

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyistä on nuoria melkein puolet. (Kuvituskuva Poliisi)

Ylinopeudet ovat kokonaisuutena rattijuoppouttakin suurempi riskitekijä kuolemaan johtaneissa kolareissa.

LIIKENNETURVALLISUUS Poliisi valvoo tehostetusti liikennekäyttäytymistä tulevana viikonloppuna, 23.–25.8.2024. Valvonnan painopiste on suurten ylinopeuksien paljastamisessa, ajotavoissa ja mahdollisten kokoontumisajojen valvonnassa.

− Ylinopeudet ovat kokonaisuutena rattijuoppouttakin suurempi riskitekijä kuolemaan johtaneissa kolareissa. Syynä tähän on ensinnäkin se, että ylinopeudet ovat yleisempiä kuin rattijuopumukset. Suuret ajonopeudet johtavat suuriin vahinkoihin, koska virheiden riski kasvaa nopeuden kasvaessa ja samanaikaisesti reagointiaika lyhenee ja pysähtymismatka pitenee, kertoo poliisitarkastaja Tuomo Katajisto.

Teemavalvonnan piiriin kuuluvat myös nuorten liikennekäyttäytyminen ja kokoontumisajot. Nuoret 15-24 -vuotiaat ovat yliedustettuina kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa ja tapahtuma-ajankohtina painottuvat voimakkaasti viikonlopun yöt.

Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillyistä on nuoria melkein puolet. Miesten osuus epäillyistä on muutenkin erittäin suuri; noin 90 prosenttia.

Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto Poliisihallituksesta kertoo, että törkeässä liikenneturvallisuuden vaarantamisessa on yleensä kyse suuresta, useimmiten vähintään 50 km/h ylinopeudesta. Toisaalta pienetkin ylinopeudet esimerkiksi taajamassa kasvattavat jyrkästi jalankulkijan kuoleman todennäköisyyttä autotörmäyksessä.

Lue myös: Nuoret 17-vuotiaat kuljettajat ajoivat kilpaa – nopeus oli jopa liki 200 km/h

Kommentoi Facebookissa