DRONET Lounais-Suomen valmiustoimikunta on tiedottanut viranomaisten saaneen viime kuukausina havaintoja drone-lennokeista huoltovarmuuden kannalta tärkeiden kohteiden lähellä. Tällaisia kohteita ovat muun muassa energia- ja vesihuoltoon, tieto- ja viestiliikenteeseen ja liikenneverkostoihin liittyvät kohteet.
Poliisin tiedossa ei kuitenkaan ole sellaisia tapahtumia, jotka olisi varmuudella voitu todentaa esimerkiksi vieraan valtion vaikuttamiseksi. Lounais-Suomen poliisilla ei myöskään ole rikosepäilyjä lennokkien lennättämisestä lentokieltoalueilla.
– Poliisilla ei ole tällä hetkellä esitutkinnassa yhtäkään tapausta, jossa tuntemattomia lennokkeja olisi lennätetty ilman lennonjohtoselvitystä tai alueen haltijan lupaa kielto- tai rajoitusalueilla. Tällä hetkellä lennokkihavainnoista ei siis ole syytä huoleen, kertoo ylikomisario Kai Loukkaanhuhta Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Myös Poliisihallitus toteaa, että pääosin lennätykset ovat asianmukaisia ja laillisia eikä läheskään kaikista havainnoista tarvitse olla huolissaan. Esimerkiksi poliisi ja muut toimijat suorittavat päivittäin lukuisia virka- tai työtehtäviin liittyvä lentoja.
– Poliisi seuraa tilannetta tehostetusti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa ja ryhtyy tarvittaessa tilanteiden edellyttämiin toimenpiteisiin, poliisiylitarkastaja Vesa Pihajoki Poliisihallituksesta sanoo.
Kansalaisia pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen vain sellaisista akuuteista havainnoista, jotka tehdään kriittisten infrastruktuurin läheisyydessä, lentokieltoalueilla tai muutoin epäilyttävissä olosuhteissa tai lentotoiminta muutoin herättää epäilyksiä.
Miehittämättömän ilmailun valvonta on osa poliisin lakisääteisiä tehtäviä. Ilmailulain nojalla lennättämistä on rajoitettu tai kielletty muun muassa valtion johtamisen, maanpuolustuksen tai valtakunnallisesti tärkeiden alueiden yläpuolella. Lounais-Suomessa tällaisia alueita ovat esimerkiksi Puolustusvoimien kohteet, Kultarannan ympäristö ja Olkiluodon ydinvoimala.
Jos tilanne on akuutti ja lento tapahtuu kielletyllä alueella, tulee asiasta ilmoittaa heti hätäkeskukseen numeroon 112. Jos on mahdollista, olisi tällöin myös hyvä seurata tilannetta ja yrittää saada havaintoja lennättäjästä.
Lue myös: Poliisilla oli piiritystehtävä aikaisin aamulla – mies ampui kohti poliisin dronea
Kommentoi Facebookissa