Poliisi on ottanut kiinni neljä nuorta pahoinpitelyistä ja ryöstöistä epäiltyinä – tekijät ovat 15-vuotiaita

Poliisilla on tiedossa useita uusia nuorten kokoontumisia tulevalle viikonlopulle. (Kuvituskuva Fotolia)

Useiden satojen nuorten kokoontumisissa voi tapahtua vakavia rikoksia.

PAHOINPITELYT Länsi-Uudenmaan poliisi on tällä viikolla ottanut kiinni neljä nuorta, joita epäillään viime viikonloppuna Espoon Haukilahdessa sijaitsevalla rannalla tapahtuneista rikoksista.

Poliisi teki kiinniotot 21.8. Nuoret ovat tällä hetkellä pidätettyinä. He ovat 15-vuotiaita eli rikosoikeudellisesti vastuussa epäillyistä rikoksista. Rikosnimikkeinä esitutkinnassa on törkeitä pahoinpitelyitä, pahoinpitelyitä, ryöstö ja ryöstön yritys.

− Jatkamme edelleen aktiivisia tutkintatoimia muiden asiaan liittyvien tavoittamiseksi. Poliisi pyytää rikoksen kohteeksi joutuneita ilmoittamaan edelleen viime perjantaina tai lauantaina tapahtuneista väkivalta- tai omaisuusrikoksista. Otamme myös edelleen vastaan videoita, joita muut nuoret ovat epäiltyyn törkeään pahoinpitelyyn ja useampaan ryöstöön liittyen kuvanneet tai joita on levitetty sosiaalisessa mediassa, kertoo tutkintaa johtava komisario Hannu Väänänen.

Viime viikonloppuna rannalle kokoontuneista sadoista nuorista osa vietti iltaa niin sanottujen nasujaisten tiimoilta. Haukilahden rikoksina tutkittavat tapahtumat eivät liity suoraan yksittäisiin nasujaisiin. Kuten viime viikonloppu osoitti, kokoontumiset vetävät kuitenkin puoleensa myös muita nuoria, ja useiden satojen ihmisten kokoontumisissa voi tapahtua vakavia rikoksia.

Tietoa, kuvia ja videoita voi välittää poliisille sähköpostilla vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai soittamalla vihjepuhelimeen 0295 413 031.

Lue myös: Nuoret törmäsivät rekisteröimättömillä moottoripyörillä vastakkain – molemmat kuljettajat loukkaantuivat vakavasti

Kommentoi Facebookissa