Poliisi nappasi MM-rallin yhteydessä kaksi ulkomaista ”rallikuskia” – henkilöauto naamioitiin ralliautoksi

Miehet ajelivat ralliauton näköisellä autolla pitkin Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeita ja samalla kuvasivat videolle kaahailuaan.

Miehet ajelivat ralliauton näköisellä autolla pitkin Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeita ja samalla kuvasivat videolle kaahailuaan. (Kuvituskuva AOP)

Miesten autoon oli kiinnitetty erilaisia mainostarroja, jollaisilla ralliautot yleensä peitetään.

LIIKENNETURVALLISUUS Poliisi on ottanut kiinni kaksi rallikuskina esiintynyttä miestä Jyväskylän MM-rallin yhteydessä. Heitä epäillään muun muassa törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista.

Vuonna 1989 syntyneet ulkomaalaiset miehet ajelivat ralliauton näköisellä autolla pitkin Jyväskylän MM-rallin erikoiskokeita ja samalla kuvasivat videolle kaahailuaan. Ajoneuvo on poliisin hallussa.

– Tutkinnassa on useita törkeitä liikenneturvallisuuden vaarantamisia, sillä kiinni otetut miehet ovat ajaneet EK-reittejä pitkin samalla kuvaten niitä, tiedottaa Sisä-Suomen poliisi.

Poliisin alustavassa puhuttelussa miehet ovat myöntäneet tekonsa. Motiiviksi he ovat selittäneet sen, että tarkoituksena on ollut rallien promootio heidän kotimaassaan. Miesten autoon oli kiinnitetty erilaisia mainostarroja, jollaisilla ralliautot yleensä peitetään.

Poliisi epäilee, että tarrojen osalta saattaa tulla kyseeseen tekijänoikeusrikos tai -rikkomus. Kyseiset rallikuskit eivät ehkä olleet edes täysin ajokunnossa. Poliisi epäilee miehiä huumausaineen käyttörikkomuksesta.

Rallissa on tarkoituksena ajaa lujaa. Poliisi kuitenkin muistuttaa, että liikennesäännöistä voidaan poiketa vain osallistumalla moottoriurheilutapahtumaan kilpailijana.

Lue myös: Jari-Matti Latvalalta löytyy yhä vauhtia – kärjessä Jyväskylässä perjantain jälkeen

Kommentoi Facebookissa