Pihla Kaivo-oja nyrkkeili vakuuttavan voiton – amerikkalainen itki

Pihla Kaivo-oja voitti Jennifer Lozanon Pariisissa yksimielisellä tuomaripäätöksellä. (Kuva AOP)

Nyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja on otteluvoiton päässä olympiamitalista.

OLYMPIALAISET Pihla Kaivo-oja eteni Pariisin olympialaisissa nyrkkeilyn 50 kiloisten sarjan puolivälieriin.

Kaivo-oja voitti yhdysvaltalaisen Jennifer Lozanon toisen kierroksen ottelussa yksimielisellä tuomaripäätöksellä. Kaivo-oja oli jopa ylivoimainen

Itkuinen Lozano kertoi sairastuneensa muutama päivä sitten. Hän ei omien sanojensa mukaan ollut sairastelun takia kunnollisessa otteluvireessä.

Mutta se ei poista faktaa, että Kaivo-oja oli erittäin hyvä.

– Matsihan meni ihan kuin me oltiin suunniteltu. Ei suotta lähdetä tekemään vaikeaa siitä ottelusta, että päästetään kaveri lähelle, kommentoi Kaivo-ojan valmentaja Maarit Teuronen.

– Tietysti tilanteita tuli ja oltiin siihenkin varauduttu, mutta hienosti pystyi pitämään jaloillaan sen etäisyyden, jota haettiinkin, Teuronen jatkoi.

Jo alussa Teuroselle tuli selväksi, että Kaivo-oja olisi kovassa iskussa.

– Kyllä mä ekoista lyönneistä asti näin, mihin suuntaan se lähtee. Aina voi tapahtua jotain. Tulee yksi kova isku. Mutta heti alussa näin, että tosta tulee kivaa.

Vastustaja Lozano oli Teuroselle ja Kaivo-ojalle tuttu. He ovat leireilleet yhdessä.

– Se oli se meidän taktiikka, kun tiedän jenkkityylin, että ei ole niin hyvät jalat. Me pidetään se liike ja etäisyys. Etummaisen kautta lähdetään ja ne paikat aukeaa. Niin se toimi nyt.

Teuronen kehui Kaivo-ojan keskittymistä kovassa paikassa.

– Pihla on nyt niin hyvin keskittynyt. Mä nautin siitä. Se kuunteli ohjeet erätauolla, mitä mä sanoin. Kaiken pystyi erän aikana prosessoimaan. Ei ollut minkäännäköistä paniikkia. Näki, että hän nautti siitä.

Teuronen ja Kaivo-oja ovat leireilleet paljon amerikkalaisten kanssa. Teuronen tuntee Yhdysvaltain olympiajoukkueen päävalmentajan hyvin.

– Tää oli siitä kiva matsi, että jenkkien päävalmentaja Billy Walsh on ollut mulle vähän semmoinen mentori. Ennen ottelua halattiin, että paras nainen voittakoon. Paljon on tehty yhteistyötä hänen kanssaan ja paljon on käyty siellä leirillä.

– Tää oli hieno kohtaaminen. Mä diggaan tämmöistä. Ollaan kavereita ja taistellaan silti ihan täysillä, hän lisäsi.

Teuronen ei ole kauaa tehnyt Kaivo-ojan kanssa yhteistyötä. Hän on hyvin vaikuttunut uudesta suojatistaan.

– Me ollaan Pihlan kanssa puolitoista vuotta tehty töitä. Me ei olla hirveän paljoa keretty kiertää kisoja, koska tilanne on ollut, mikä on ollut. Kisaotteluita ei ole niin paljon. Mutta kokonaisuutena, missä paikassa nämä ovat. Nämä on Pihlan ekat aikuisten arvokisat. Kyllä aika kovaa vedetään.

Teuronen korostaa Kaivo-ojan vahvaa oppimiskykyä.

– Älyttömän lahjakas ja taitava. Ja mikä Pihlassa on äärimmäisen hyvää nyrkkeilijänä, on se omaksumiskyky. Kun tehdään harjoitteita. Ekat harjoitteet voi mennä, että mitenkäs tää nyt menikään, mutta toka kerta sitten lähtee. Meidän kaikki fysiikkavalmentajat sanoo, että Pihla on äärimmäisen nopea omaksumaan asioita.

Mitali Pariisista on Kaivo-ojalla yhden ottelun päässä. Mutta haaste on todella kova. Vastaan tulee turkkilainen maailmanmestari Buse Naz Cakiroglu.

– Hallitseva maailmanmestari. Kyllä mä sanoisin, että se aika paha on, Teuronen naurahti.

Haastattelu Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös: Kipulääkkeiden voimalla taistelleelta Kalle Koljoselta karua tekstiä Pariisissa

Kommentoi Facebookissa