VAHINGONTEKO Hämeen poliisi kertoo, että 22-vuotiaan miehen epäillään murtautuneen torstai-iltana Orimattilan kirkon kellotapuliin ja hajottaneen siellä paikkoja.
Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Orimattilan kirkon kellotapulissa karjuvasta miehestä torstaina hieman ennen seitsemää. Ilmoituksen mukaan mies riisui myös vaatteitaan ja heitteli tavaroita maahan.
Partion saapuessa paikalle kellotapulin ylätasanteella ei näkynyt ketään. Partio siirtyi kirkkoon sisälle ja tavoitti kellotapulin alatasanteelta nuoren miehen, joka oli pukenut päälleen kirkon valkoiset housut ja paidan. Mies vastusti voimakkaasti kiinniottoa ja uhkasi poliisia petkeleellä.
Miehen sekavan käytöksen vuoksi hänet kuljetettiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Poliisi tutkii tapausta julkisrauhan rikkomisena, vahingontekona sekä virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Kommentoi Facebookissa