JALKAPALLO Helsingin Olympiastadionin peruskorjausprojektista on tulossa surullinen esimerkki julkisten varojen holtittomasta käytöstä. Tuoreimpien arvioiden mukaan peruskorjaus tulee maksamaan yli 300 miljoonaa euroa, eri arvioiden mukaan jopa 350 miljoonaa euroa, mikä ylittäisi alkuperäisen budjetin reilulla 140 miljoonalla.
Kysehän oli korjausrakentamisesta, joten kustannukset tuntuvat järjettömiltä. Tukholman Solnan 50 000 -paikkaisen Friends-areenan kustannukset olivat noin 300 miljoonaa. Kyseessähän oli siis uusi stadion.
Tukholmassa päätettiin vanhan Råsundan stadionin purkamisesta. Råsunda oli perinteikäs urheiluareena, jolla pelattiin vuoden 1958 MM-kisojen loppuottelu, jossa Brasilia voitti Ruotsin 5-2. Muuan 17-vuotias Pele oli ottelun sankari.
Kun 2000-luvulle tultiin, oli Råsunda moderneille urheilutapahtumille ja konserteille jo auttamattoman vanhanaikainen. Ruotsissa ymmärrettiin, että taloudellisesti järkevin ratkaisu olisi rakentaa kokonaan uusi stadion vanhan tilalle.
Helsingissä Museovirasto kuitenkin vastusti uuden stadionin rakentamista, vaikka ulkoasultaan vanhan näköisen, mutta sisätiloiltaan uuden Olympiastadionin olisi voinut rakentaa vanhan Olympiastadionin paikalle. Stadionin sisärakenteisiin kohdistunut rakennussuojelu vei voiton ja sai tuekseen satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahaa.
Poliittisen päätöksen Olympiastadionin peruskorjauksesta teki silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki. Kun Vasemmistoliitto lähti silloisesta hallituksesta 2014, hehkutti Arhinmäki peruskorjauspäätöstään blogissaan seuraavasti:
”Jos yhden todella konkreettisen saavutuksen voi nimetä ministerikaudeltani, on se olympiastadionin perusparannus. Neuvottelin melkein vuoden ja lopulta sain päätöksen aikaan. Olympiastadionin perusparannukselle löytyi rahoitus ja hanke vapautetaan arvonlisäverosta, mikä oli Helsingin kaupungin osallistumisen ehto. Tässä kehyksessä kasvupaketista varattiin 80 miljoonaa euroa olympiastadionille, joten sain sen hankkeen maaliin aivan kalkkiviivoilla.”
Alkuperäinen budjetti ei ollut realistinen. Stadionin sisärakenteiden vahvistaminen ja sisätilojen uusiminen maksoi paljon enemmän kuin kuviteltiin. Rakennusalan suhdannevaihteluitakaan ei otettu riittävän hyvin huomioon.
Vuonna 2017 paljastui, että peruskorjauksen budjetti nousisi selvästi suunniteltua suuremmaksi. Museovirasto sai runsaasti lokaa niskoilleen, mutta kritiikkiä siellä ei nielty. Jutun kirjoittajalle Museovirasto lähetti helmikuussa 2017 seuraavanlaista palautetta:
”Olympiastadionin korjaamista ja kehittämistä on valmisteltu huolella ja ammattitaidolla. Tavoitteena on parantaa kaikille yhteisen areenan käytettävyyttä siten, että kulttuuriset ja arkkitehtonisetkin arvot otetaan huomioon. Stadionin käytettävyys parantuu olennaisesti. Uutta rakennettaessa haetaan korkeatasoisia, mutta edullisia ratkaisuja, ja olevaa säästetään ja käytetään aina kun se on mahdollista. Hankkeeseen kannattaa perehtyä erityisesti Stadion-säätiön verkkosivujen ja viestinnän kautta.”
”Kustannuksia syntyy suojelun sijaan erityisesti maanalaisten tilojen rakentamisesta, kattamisesta seurausvaikutuksineen, monikäyttöisyyden lisäämisestä sekä kansainvälisten järjestöjen olosuhdevaatimusten ja median tarpeiden huomioimisesta.”
”Viimeksi mainittujen vaikutus hankkeen kustannuksiin on olennainen. Korjaukseen kriittisesti suhtautuvalla urheiluväellä olisi tässä kohtaa myös aihetta itsekritiikkiin. Heiluttaako häntä koiraa?”
Peruskorjauksella saatiin 36 000 katsojapaikan stadion. Aitioita peruskorjatulla stadionilla on kuitenkin vähän. Tapahtumajärjestäjälle aitioiden vähyys lisää taloudellista riskiä.
Kokonaan uudelle stadionille olisi ollut mahdollista rakentaa vaikka 50 000 katsomopaikkaa, kuten Tukholmassa tehtiin. Aitioitakin olisi saatu rakennettua enemmän.
Suomen jalkapallomaajoukkueen ottelut olisivat hyvinkin saattaneet 2020-luvulla vetää Olympiastadionille jopa 50 000 katsojaa. Helsingissä sellaisella uudella stadionilla olisi ollut myös mahdollista järjestää jalkapallon Mestareiden liigan tai Eurooppa-liigan finaali, jotka peruskorjatulla vanhalla stadionilla eivät ole mahdollisia. Olympiastadion olisi voinut tuottaa tapahtumillaan vuodessa kymmeniä miljoonia euroja enemmän.
Urheiluareenojen ensisijainen on tarkoitus viihdyttää ihmisiä eikä palvella rakennushistoriasta kiinnostuneita henkilöitä. Stadionien ylläpitoa myös rahoitetaan niillä järjestettävillä tapahtumilla. Mitä vähemmän rahaa yksityisistä varoista tulee, sitä suurempi lasku tulee Museovirastonkin toimintaa rahoittaville veronmaksajille.
Kun Olympiastadionin korjausremontti on valmis, on aika selvittää perusteellisesti, ketkä ylipaisuneesta budjetista ovat vastuussa. Myös Museoviraston toiminnasta on hyvä käydä asiallista julkista keskustelua. Rakennussuojelu on tärkeää, mutta tervettä järkeäkään ei sovi unohtaa.
Viime kädessä vastuussa oli poliittisen päätöksen tehnyt ministeri Arhinmäki. Hänellä oli poliittista valtaa Museoviraston edessä.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: HIFK saanee uuden areenansa – vain Vasemmistoliitto vastustaa
Kommentoi Facebookissa