Päätoimittajan valinnassa epäily työsyrjinnästä – Alma Median johto saa syytteen käräjillä

Työsyrjinnästä epäiltynä on muun muassa Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne.

Työsyrjinnästä epäiltynä on muun muassa Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne. (Kuva AOP)

Alman toimitusjohtaja Kai Telanne ei ole leivättömän pöydän ääressä ensimmäistä kertaa.

TYÖSYRJINTÄ Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne saa torstaina syytteen työsyrjinnästä. Epäillään, että Telanne syrji naisehdokasta, kun Aamulehteen haettiin uutta päätoimittajaa vuoden 2017 lopulla. Telanteen lisäksi syytteen työsyrjinnästä saa Alma Median henkilöstöpäällikkö.

Jutun käsittelyyn on Pirkanmaan käräjäoikeudessa varattu kaksi päivää. Epäilyjen mukaan valtioneuvoston nykyinen viestintäjohtaja Päivi Anttikoski joutui syrjinnän kohteeksi, kun Aamulehteen haettiin uutta päätoimittajaa. Anttikoski ei paikkaa hakenut, vaan hänet kutsuttiin työhaastatteluun.

Päivi Anttikoskea ei valittu päätoimittajaksi. Kesällä 2018 hän kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa, että valinta kariutui äitiyteen. Anttikosken mukaan Telanne oli kysynyt hänen perhesuhteistaan.

Anttikoski oli kertonut, että hänellä on 10-vuotias lapsi. Hän myös kertoi, että muu perhe jää asumaan Helsinkiin, jos hänet valitaan Aamulehden päätoimittajaksi. Anttikosken mukaan Telanne totesi tuolloin, että niin pieni lapsi ei pärjää ilman äitiään. Päivi Anttikoskesta ei tullut Aamulehden päätoimittajaa.

Poliisi ryhtyi tutkimaan epäiltyä työsyrjintää omasta aloitteestaan. Anttikoski ei tehnyt asiasta rikosilmoitusta. Aluksi epäiltiin, että toinenkin naisehdokas olisi joutunut syrjityksi. Hänen kohdallaan tapaus ei edennyt poliisitutkintaan.

Molemmat syytteeseen asetetut ovat kiistäneet syrjinnän. Heidän mielestään kysymys on väärinkäsityksestä. Äitiys ei ollut syy siihen, että Anttikoski jäi valitsematta päätoimittajaksi.

Alman toimitusjohtaja Kai Telanne ei ole leivättömän pöydän ääressä ensimmäistä kertaa. Vuonna 2015 Korkein oikeus tuomitsi Telanteen 18 040 euron sakkoihin työsyrjinnästä. Alma oli purkanut Lapin Kansan päätoimittajaksi valitun Johanna Korhosen työsuhteen, kun oli paljastunut, että Korhosen puoliso on nainen.

Lue myös: Nuoret naiset uskovat raskauden vaikeuttavan työuraansa

Kommentoi Facebookissa