KÄRÄJÄOIKEUS Kahden miehen ja yhden naisen seurue oli kokoontunut illanviettoon kesäkuun alussa Sastamalassa. Illan mittaan naisen ja toisen miehen välillä puhkesi riita.
Syytteen mukaan nainen tarttui veitseen ja puukotti miestä rintaan, kun mies oli nousemassa ylös nojatuolista. Veitsen isku aiheutti kainalovaltimon katkeamisen, kylkiluun murtuman ja pistohaavan keuhkoon. Runsas verenvuoto aiheutti verenkiertovajauksen, ja sen seurauksena mies kuoli asuntoon.
Puukotuksen jälkeen nainen meni keittiöön ja huuhteli veitsen. Myöhemmin veitsi löytyi asunnon vessasta pesukoneen alta, minne nainen oli sen piilottanut. Veitsestä löytyi uhrin verta.
Puukotuksen uhri tunnettiin kylällä ilopillerinä. Taposta syytettyä naista on puolestaan kuvailtu häiriköksi. Uhri oli ihastunut naiseen ja ilmeisesti koskenut häneen. Todistajan kertoman mukaan nainen ei pitänyt siitä, että häneen kosketaan.
Esitutkinnassa nainen myönsi surmanneensa miehen. Käräjäoikeudessa hän kiisti kaiken. Kertomansa mukaan hänellä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Syyttäjä vaatii 33-vuotiaalle naiselle Pirkanmaan käräjäoikeudessa vähintään kymmenen vuoden vankeusrangaistusta taposta. Oikeus antaa jutussa tuomion 26. lokakuuta. Jos tuomio tulee taposta, syytetty aikoo pyytää, että hänet määrätään mielentilatutkimukseen.
Lue myös: Sastamalan kaksoissurman pariskunnalla riitaisat välit – vaimo käräytti miehensä ratista
Kommentoi Facebookissa