Kolme ranskalaista miestä katseli luontoa ja lintuja – ja kävi luvattomasti Venäjän puolella

Rajavartioston partio otti miehet kiinni verekseltään. (Kuvituskuva Rajavartiosto)

Henkilöt kertoivat nähneensä rajavyöhykkeestä kertovat kyltit, mutta eivät olleet välittäneet niistä.

VALTIONRAJARIKOS Kaakkois-Suomen rajavartiosto sai lauantai-iltana 24.8.2024 ilmoituksen kolmesta henkilöstä, jotka kävelivät Parikkalassa Suomen puolella kohti valtakunnan rajaa. Ilmoituksen teki lähellä rajaa asuva kansalainen.

Rajavartioston saapuessa havainnontekopaikalle selvisi, että kolme henkilöä oli ylittänyt rajan ja oleskeli parhaillaan Venäjän puolella raja-aukon reunassa. Henkilöt palasivat muutaman minuutin Venäjällä oleskelun jälkeen takaisin Suomeen, jonka jälkeen rajavartioston partio otti miehet kiinni verekseltään. Rajavartiosto käynnisti tapahtumasta esitutkinnan.

Henkilöt paljastuivat Ranskan kansalaisiksi. He kertoivat olleensa Parikkalassa katselemassa luontoa ja lintuja. Huomattuaan olevansa lähellä Suomen ja Venäjän rajaa, he päättivät käydä tutustumassa rajaan lähemmin. Lähelle valtakunnan rajaa päästyään uteliaisuus voitti harkintakyvyn, ja henkilöt päättivät käydä kävellen Venäjän puolella. Henkilöt kertoivat nähneensä Suomen puolella rajavyöhykkeestä ja liikkumisen luvanvaraisuudesta kertovat kyltit, mutta eivät olleet välittäneet niistä.

Tutkinnanjohtaja majuri Ossi Fonseliuksen mukaan kaikki kolme henkilöä myönsivät esitutkinnassa syyllistyneensä valtionrajarikokseen. Laiton tempaus koituu henkilöille kalliiksi. Syyttäjä vaatii jokaiselle henkilölle valtionrajarikoksesta 30–40 päiväsakon suuruista sakkorangaistusta. Lisäksi päälle lisätään rikosuhrimaksu. Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut tapauksen johdosta yhteydessä Viipurin alueen rajavaltuutettuun.

Rajavyöhykkeellä liikkumiseen tarvitaan aina lupa. Valtakunnanrajan koskemattomuuden loukkaaminen johtaa aina esitutkintaan, josta seuraamuksena on tyypillisesti sakkorangaistus.

Rajavartiosto kiittää havainnon tehnyttä kansalaista aktiivisuudesta ja kannustaa samalla raja-alueen asukkaita olemaan vastaavista havainnoista aina yhteydessä rajavartiostoon. Kiireellisissä yhteydenotoissa sekä rajaseudulla tehdyistä havainnoista pyydetään olemaan yhteydessä Kaakkois-Suomen rajavartioston johtokeskukseen 0295 422 012.

Lue myös: Rajavartiolaitos tutkii venäläisen tutkimusaluksen alueloukkausta – ”Alukseen yritettiin useita kertoja ottaa yhteyttä”

Kommentoi Facebookissa