KIRJAT Lounaissuomalaisilla murrekirjoillaan ja runokiertueillaan suomalaisten sydämistä paikan valloittanut Heli Laaksonen mietiskeli viime vuonna mitä vielä haluaisi tehdä, pitäisikö vaihtaa ammattia.
Takana oli hengästyttävä määrä kirjoja ja kiertueita, kolumneja ja peräti oma tv-sarja Helil kyläs. Jonkun takaraivossa kytevän oppimishingun tyydyttämiseksi runoilija suoritti varmuuden varalle kuorma-autokortinkin.
”Elämä o lamppan kamppamist, nii järkevä nii mukava niin tarppelist” (Pulu uis)
Runoilijan taival oli auennut vuonna 2000 murrerunokokoelmalla Pulu uis, jonka runo Lehm ja koiv on ensimmäisiä somekansan kierrättämiä supermenestyksiä. Suomen Kirjailijaliitto palkitsi myös kirjan vuoden parhaana esikoisteoksena. Raparperisyrän, Sulavoi ja Peippo vei -runokokoelmat ja niistä tehdyt äänikirjat vain lisäsivät murrerunojen lukijakuntaa.
Runojen ohella Heli julkaisi proosateoksia ja näytelmiä, lounaismurteella, tiätystenki! Mutta myös tietokirjoja syntyi. Ennen nykyistä asuinpaikkaansa Rauman Lapissa Heli asui Laitilassa, jossa yhdessä Markus Siltamäen kanssa 2004 kirjoitettiin Laitilan murteen sanakirja Kukkaroho ja plakkarihi. Laitilan kuuluisat munamarkkinat häämöttivät edelleen maisemassa 2005, kun Markku Haapion kanssa julkaistiin Munakirja.
Enemmän tai vähemmän kirjakielellä kirjoitettu ja pohjalaisilla äänenpainoilla maustettu Lauri Tähkä & Elonkerjuu -kirja Ilo joka elättelöö ilmestyi 2008.
”Aakkossi niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast!” (Aapine)
Itseään mielellään sanamaijaksi tituleeraava Heli Laaksonen on oikeasti suomen kielen maisteri, jonka taituruus sanoilla ilmaisemiseen on tuottanut aivan omanlaistaan kirjallisuuden lajia. Eräs lajivaltaus syntyi 2013, kun ilmestyi Suomen ensimmäinen murteella kirjoitettu aapinen. Aapine sai myös Finlandia Junior -palkintoehdokkuuden.
Aapise vastaanotto yllätti ennakkoarvailut sikäli, ettei sen suurin lukijakunta ollutkaan lukemaan opettelevat piltit vaan aikuiset lukijat, jotka äkkiä ymmärsivät runoilijan iloterapian, miten hauskaa murteellisia aakkosloruja oli lukea ääneen. Kirja sisältääkin leikkimielisen varoituksen ”älä jätä last Aapise ääre ilma valvontta! See voi oppi murret!”
”Elämä on kallis ja harvinaine ko ponin päiv kaurapellos” (Lähtisiks föli?)
Viime vuonna sanataiteilija valloitti maata Lähtisiks föli? -kirjalla ja Perunannosto-kiertueella, jotka maalailevat lounaismurteella riemastuttavia luonnehdintoja kiertuereissuilla käydyistä paikkakunnista ja eteen tulevista asioista ja ilmiöistä. Ja niitä eteen tulevia asioita on paljon, Helillä on sanomista mm. lähtemisen ajatuksesta ”vastustan sekä olemist, tulemist et lähtemist”, yhteistyöhön taipumattomasta tukasta ”jos saisin valita en kampais ikä”, perunasta ”ei perunien keittämine mittä helppo ol” ja räntäsateesta ”räntä o viroks lörts, enkä voi heit sanavalinnast moitti”.
Viron kieltä opiskellut Heli Laaksonen suomensi virolaisen suosikkikirjailija Andrus Kivirähkin absurdinhauskan Koiranne alkaa kohta kukkia. Tämän vuoden alussa ilmestyneen koko perheelle hyvin ääneenlukemisviihteeksi sopivan tarinakokoelman kieli on kirjakieltä, lukuunottamatta Tasavallan presidentti kinnas -tarinassa avannossa lounaismurretta mongertavia kaloja.
”Tämäki o sit nähty, et uusavuton alisuaritta” (Sylvia, Tuija ja laulava patja)
Ideoita kiitettävästi tuottavaa päätään leputtaessaan Heli sai pyynnön, josta hänen ei tullut mieleenkään kieltäytyä, mikä jo sinänsä on vastoin lounaissuomalaista luonnetta. Helin karismaksi kutsuma näyttelijä, Pelle Hermannin tyttöystävän roolihahmossa aikoinaan hauskuuttanut Marjatta Rinne toivoi näytelmää kahdelle seitsemänkymppiselle naiselle.
— Siit paikast mää tiäsin, et näytelmän lisäks mu silmieni ette ilmesty nyy kirjan henkilöt, Sylvia ja Tuija, never-forget-ladyt.
Eläkkeellä olevat siltainsinööri Sylvia ja rehtori Tuija ovat paitsi kirjan Sylvia, Tuija ja laulava patja päähenkilöitä myös muijia, joihin kirjailija ladannut paljon ruutia. Kirjassa sanavalmiit muijat sutkauttelevat lukijan poskilihashalvauksen partaalle, kun käsitellyksi tulevat kahden erilaisen naisen näkemykset perheestä ja lapsista, autoista ja miehistä, ruoasta ja alkoholista.
Eikä seitsemänkymmenen vuoden ikä suinkaan hillitse sanomista, pikemminkin päinvastoin.
— Paljo helpomppa ol asettu seittemäkymppiste elämä ku mun oma ikäste nelikymppiste, tunnusti kirjailija. Seitsenkymppinen kun on jo ehtinyt elää ja tehdä eläkkeelläkin virheitä, mutta osaa silti edelleen unelmoida ja suunnitella tulevaisuutta.
Sylvian ja Tuijan kumipatjalla tapahtuvan puhedraaman alku ja loppu paljastaa kuitenkin kaikkein tärkeimmän teeman – ystävyyden kestävyyden erilaisuudesta huolimatta tai juuri erilaisuudesta voimansa saavana.
”Kirjoi, kuvi, huvi” (Kynälä)
Epäilemättä Sylvian ja Tuijan sutkausten saattelemana Heli päätti kuunnella omaa alati uutta tekemistä kaipaavaa mieltään ja osti itselleen kuormurin. Kun kerran oli se C-ajokorttikin. Kuormurilla oli takanaan hyvä työelämä ensin Deutsche Postin ja sittemmin pölypussikauppiaan palveluksessa.
Nyt oli säkenöivä idea kirjasta, sen ulkomuodosta ja omaperäisestä markkinoinnista. Heli oli jo Lähtisiks föli? -kirjan mustavalkokuvituksen tehnyt itse, mutta nyt hän tarttui pensseliin ja maalasi uuteen kirjaansa riemukkaan värikkään kannen ja samassa luomisputkessa Sylvian ja Tuijan inspiroiman korttisarjan. Maalaustaitoaan Heli pääsi myös käyttämään kuvittaessaan ystävänsä Elina Wallinin uutta porinmurteista lastenkirjaa Semmoset & Tommoset, Tapleti arvotus.
Tarvittiin vielä lyhyt loikka ryhtyä kustantajaksi, kun kerran tarkoitus ja innostus oli ajatella kaikki uudestaan niin sanotusti laatikon ulkopuolella! Näin syntyi pop-up kustantamo Kynälä.
– Pop up -kustantamoks mää itte Kynälääni nimitän – ko ei ollenka voi tiätä, onk sen taru lyhkäne ko kananlento vai menek see niinko tervapääsky, Afrikkaan saak, Heli selventää kotisivullaan.
Tämän kaiken jälkeen tuskin kannattaa ihmetellä, jos Helistä tuntuu hiukan tylsähköltä suostua naistenlehtien toivomiin perinteisiin parisuhdehaastatteluihin.
— Ymmärtäisi, jos asuisin naisen kans, mut ku en!
Kirjoittaja on Vanhan Rauman kirjakauppias ja Päivän Lehden kulttuurituottaja.
- Nummelassa 12.11.2016 Sylvia, Tuija ja laulava patja -näytelmä, rooleissa 50-vuotistaiteilijajuhliaan viettävä Marjatta Rinne sekä Eija Nurmio, yhdistettynä Heli Laaksosen runoiltaan.
Alla olevassa videohaastattelussa Heli Laaksonen kertoo kirjastaan Sylvia, Tuija ja laulava patja.
Kommentoi Facebookissa