RALLI Jari-Matti Latvala on Jyväskylän MM-rallissa perjantain jälkeen keulilla. Latvala johtaa todella tiukkaa kilpailua 11 erikoiskokeen jälkeen 1,2 sekunnin erolla toisena olevaan toiseen Toyota-kuljettajaan Kris Meekeen.
Latvalan niskaan hengittävät myös Citroenin Esapekka Lappi ja sarjaa johtava Toyotan Ott Tänak. Kolmantena oleva Lappi on jäänyt Latvalasta 2,4 ja Tänak 2,6 sekuntia.
Latvala takoi perjantaina tukun pohja-aikoja.
– Olen tyytyväinen. Yleisesti ottaen hyvä päivä. Tosin pari pientä virhettä hieman harmittavat. Taistelu on todella tiukkaa, Latvala tilitti maltillisesti tuntojaan.
Esapekka Lappi oli todella tyytyväinen perjantaipäiväänsä. Hän lähtee yötauolle kolmannelta sijalta.
– Tämä oli tosi siisti päivä, Lappi huokaisi Harjun yleisökokeen maalissa.
– On mukavaa, kun vauhtia taas löytyy, etenkin kun kyse on tästä rallista. Auto on toiminut aivan täydellisesti. Olen nauttinut tällä kaudella todella paljon. Ralli on taas kivaa!, Lappi sanoi.
Lapin kausi on ollut äärimmäisen turhauttava, mutta nyt vauhtia tuntuu taas löytyvän. Citroenin auto on sopinut Suomessa paremmin Lapin käteen kuin aiemmin tällä kaudella.
Lapin ero kärkeen on ennen yötaukoa vain vaivaiset 2,4 sekuntia, joten Lappi ajaa Suomessa tosissaan jopa voitosta.
Viron Ott Tänakin päivä Suomen MM-rallissa oli kaksijakoinen. Virolainen aloitti loistavasti, mutta vauhti putosi illan loppua kohti.
Toyota-kuljettaja lähtee lauantaihin neljänneltä sijalta. Eroa rallia johtavaan Jari-Matti Latvalaan on kuitenkin vain 2,6 sekuntia.
– Kaikki on auki huomiselle, Tänak sanoi Harjun erikoiskokeen maalissa.
– Tämä on ollut todella hyvä päivä, mutta iltapäivä oli todella turhauttava, Tänak jatkoi.
Tänak ei osannut heittää vielä huomiselle mitään sen tarkempaa analyysia.
– Tämä on ollut todella tiukkaa. Nähtäväksi jää, Tänak sanoi.
M-Sportin Teemu Sunisen harteille soviteltiin jopa suosikin viittaa, mutta Ford ei näytä istuvan Keski-Suomen huippunopeille sorateille. Yhdeksäntenä oleva Suninen on jäänyt Latvalasta jo 52,6 sekuntia.
– Emme ole pystyneet ajamaan ainuttakaan hyvää aikaa, mutta toivottavasti löydämme lauantaina paremman vauhdin, Suninen totesi WRC:n medialle perjantain päättäneen Harjun yleisö-ek:n maalissa.
Teksti Ville Hirvonen, Jyväskylä + Otto Palojärvi ja Kari Aho
Lue myös: Tommi Mäkinen Jyväskylän ykkössuosikista – ”Se on niin varmaa tekemistä joka paikassa”
Kommentoi Facebookissa