KAAPELIVAURIO Ruotsin ja Latvian välillä kulkeva tietoliikennekaapeli on vaurioitunut. Vaurioitunut kaapeli kulkee Gotlannin ja Ventspilsin välillä. Häiriö havaittiin sunnuntaiaamuna.
Kaapelivaurion tapahtumapaikalla on liikkunut kolme alusta, joiden mahdollista osallisuutta selvitetään. Latvia on tarkastanut yhden aluksista mutta todennut, että sillä ei todennäköisesti ole osuutta tapahtumiin.
Myös ruotsalaisviranomaiset ovat nousseet alukseen, jonka epäillään liittyvän kaapelivaurioon. Ruotsin syyttäjänvirasto on vahvistanut, että alus on takavarikoitu epäiltynä törkeästä tuhotyöstä. Presidentti Alexander Stubb kommentoi tapahtumia viestipalvelu X:ssä.
”Olemme olleet Petteri Orpon, viranomaisten ja liittolaistemme kanssa tiiviisti yhteydessä tämän päivän tapahtumista Itämerellä. Suomi tukee Ruotsia ja Latviaa kaapelivaurion selvityksessä.”
Merivoimien ohjusvene Pori liittyy Naton johdolla operoitavaan Baltic Sentry -valvontaoperaatioon Itämerellä maanantaina. Naton tehostettu toiminta Itämerellä, eli Enhanced Vigilance Activity, on keskeinen osa liittokunnan yhteistä puolustusta.
Merivoimat toteaa, että Naton toiminnan tiivistäminen tarkoittaa lisääntyvää merellistä läsnäoloa, tehostettua valvontaa ja tiedonvaihtoa sekä lisääntyvää harjoitustoimintaa liittolaisten kanssa. Yhteiseen toimintaan osallistuu tulevina viikkoina ja kuukausina useita Suomen merivoimien alusyksiköitä ja niitä vaihdellaan tilanteen sekä toiminnan vaatimusten mukaan.
– Naton nopea panostus Itämerelle on osoitus liittokunnan kyvystä reagoida tilanteen vaatimalla tavalla. Yhdessä muiden viranomaisten kanssa tehostettu läsnäolo turvaa osaltaan meille kaikille elintärkeitä meriyhteyksiä ja infrastruktuuria ja olemme tiiviisti siinä mukana, Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Marko Laaksonen kommentoi.
Puolustusvoimien toteuttama Suomen alueellisen koskemattomuuden valvonta ja turvaaminen toteutetaan edelleen kansallisista lähtökohdista.
Lue myös: Eagle S -tutkinnan kysymyksiä – pitäisikö miehistön huomata lähes sata kilometriä roikkunut ankkuri?
Kommentoi Facebookissa