Hyvää ruokaa, lahjottuja virkamiehiä ja muutama ruumis

Donna Leon vierailee Suomessa kirjamessuilla. (Kuva Kari Kallonen)

Komisario Guido Brunetti -dekkareissa päähuomion murhajutusta varastaa Venetsia ja italialainen elämäntapa.

KIRJAT Alun perin yhdysvaltalainen Donna Leon syntyi ja opiskeli New Jerseyn osavaltiossa. Vuodesta 1965 hän on asunut pysyvästi ulkomailla, muun muassa Englannissa, Kiinassa, Iranissa ja Sveitsissä, joka on hänen nykyinenkin asuinmaansa.

Vuoteen 2010 asti Donna Leon asui 30 vuotta Venetsiassa, jonka kuvaajana hän ponnahti maailmankuuluksi, kirjoittamalla venetsilaisen komisario Guido Brunettin tutkimuksista. Kirjoja on tähän mennessä ilmestynyt 25, suomeksi on vielä ilmestymättä kaksi viimeisintä.

Kapellimestari hengiltä

Ensimmäinen kirja Kuolema oopperassa (Death at La Fenice 1992) syntyi puoliksi vahingossa, kun Donna Leon oli ollut ystävineen La Fenicen oopperatalossa ja jälkeenpäin seurue pohti leikillään, mikä olisi sopiva tapa päästää kaikkien inhoama kapellimestari päiviltä. Donna Leon sai tästä idean, vuoden sisällä hän oli kirjoittanut ensimmäisen Brunetti-rikostarinansa.

Tarinalleen hän ei ajatellut kovin kunnianhimoista tulevaisuutta, mutta lähetti sen kuitenkin kilpailuun, jonka kirjoitus voitti. Voiton myötä Donna Leon sai kustannussopimuksen ensin kahdesta kirjasta ja heti perään kahdesta lisää, ja niin Guido Brunettin voittokulku eurooppalaisilla kirjamarkkinoilla alkoi.

Donna Leon rakastaa oopperaa ja etenkin barokkimusiikkia. (Kuva AOP)
Donna Leon rakastaa oopperaa ja etenkin barokkimusiikkia. (Kuva AOP)

Ei italiaksi

Kirjoja on käännetty useille kielille ja niiden suosio on erittäin suurta, esimerkiksi saksaa puhuvissa maissa ja Japanissa, jossa jo esikoisteos palkittiin vuoden parhaana rikosromaanina. Tänä syksynä The Times (UK) nimesi Donna Leonin yhdeksi viidestäkymmenestä suurimmista rikoskirjailijoista.

Kirjailija ei ole antanut kuitenkaan kääntää Brunetti-dekkareitaan italiaksi.

— En siksi, että pelkäisin esimerkiksi mafiaa, vaan koska haluan pysytellä mahdollisimman tuntemattomana liikkuessani Italiassa, Donna Leon totesi viimeksi Turun kirjamessuilla.

Hän myös kertoi kirjoittavansa pääasiassa eurooppalaisille lukijoille, ei niinkään amerikkalaisille, joiden lukutaitoa hän tokaisi epäilevänsä.

Perhe-elämän ja pöydän iloja

Kirjojen suuren suosion syy piilee osittain päähenkilön komisario Guido Brunettin ja hänen perheensä tarkassa ja elävässä kuvauksessa. Komisario itse on avaramielinen humanisti, joka vapaahetkinään turvautuu ja lukee antiikin kirjallisuutta, Vergiliusta ja Catullusta muiden muassa.

Guido on myös kertakaikkisen sitoutunut perheenisä, jolle teini-ikäiset lapset tytär Chiara ja poika Raffi aiheuttavat iloa ja huolta varttumisen edetessä. Komisario on syvästi rakastunut napakkasanaiseen vaimoonsa Paolaan, jonka älynlahjoja aviomies myös osaa arvostaa. Kirjallisuudesta pitävä lukija puolestaan arvostaa Paolan kiinnostavia kommentteja englantilaisesta kirjallisuudesta ja etenkin Henry Jamesista, joka on hänen tutkimuskohteensa.

Myönnettävä on, että ainakin yhtä paljon Guido arvostaa myös vaimonsa keittotaitoa, Paola loihtii oman yliopistouransa ohella toinen toistaan herkullisimpia aterioita. Koko perheen yhteiset ruokahetket ovat venetsialaisperheessä selviö, milloin herkutellaan zucchine alla ricottalla (ricottalla täytetyt kesäkurpitsat), milloin branzino al fornolla (uunissa paistettu meriahven) , toisinaan kasvissyöjävaiheessa oleva tytär tosin haluaa vain pastaa. Ja yleensä aina ateria päätetään jälkiruokaan, vaikkapa pere cotte al vino con yogurtiin (viinissä haudutetut, jogurtilla täytetyt päärynät). Eikä iltaakaan, etteikö joko Guido tai Paola kaataisi vielä iltarupattelun lisukkeeksi viinilasilliset.

Donna Leon ottaisi autiolle saarelle itse mukaansa Charles Dickensin teoksen, koska siinä riittää lukemista. (Kuva AOP)
Donna Leon ottaisi autiolle saarelle itse mukaansa Charles Dickensin teoksen, koska siinä riittää lukemista. (Kuva AOP)

Kirjailija on moneen otteeseen todistanut oman keittotaitonsa toispuoleiseksi ja kertonut turvautuneensa parhaan italialaisen ystävänsä Roberta Pianaron apuun, myös kirjoittaessaan kirjan Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan. Kirja on nimetty supersuositun charmantin komisarion mukaan, vaikka kunnia oikeastaan kuuluisi hänen vaimolleen Paolalle. Kirjassa Donna Leon myös kertoo nyttemmin ymmärtäneensä, että ”mangia, mangia, ti fa bene” (”syö, syö, se tekee sinulle hyvää) -lausahdus, jonka hän sai kuulla tullessaan ensi kertaa Italiaan, pitää paikkansa. Ja että hyvä ruoka tekee vielä enemmän hyvää!

Yhteiskuntakritiikkiä ja turismin arvostelua

Kaiken leppoisan perhe-elämän ja kulttuurin kuvauksen lisäksi Brunetti-kirjat sisältävät myös aimo annoksen yhteiskuntakritiikkiä, joka kohdistuu ensinnäkin italialaiseen byrokratiaan ja pokkurointiin, jota Brunettikin joutuu työpaikallaan Questurassa sietämään, joskin tavan takaa ovelasti kapinoiden.

Mutta kaikissa kirjoissa arvostellaan myös kovin sanoin ihmisten eriarvoista kohtelua aseman, rahan tai kuuluisuuden perusteella. Puhumattakaan mafian rikoksista, joihin usein on kietoutunut yhteiskunnan ylintäkin porrasta. Varsinkin Paola raivostuu lukiessaan Gazettinosta, paikallisesta sanomalehdestä, miten eritoten maahanmuuttajia, köyhiä tai naisia kohdellaan paarialuokkana.

Turussa Donna Leon paljasti usein saavansa parhaimpia ideoitaan Gazettinosta ja arvuutteli, että Brunettin perheen arvomaailma on eurooppalaisittain katsottuna liberaali, ehkä hiukan vasemmalle painottuen, vaikka Yhdysvalloissa heitä varmaan kutsuttaisiin kommunisteiksi.

Myös huoli maailmanperintökohde Venetsiasta kaupallisen ahneuden ja vierasperäisten vaikutteiden runtelemana on näkynyt Leonin kirjoissa jo pitkään. Hän on kritisoinut miten perinteiset liha-, kala- ja leipämyymälät tai pesulat ovat joutuneet väistymään, kun tilalle valloittajina saapuneet hampurilais- ja ketjuliikkeet ovat nostattaneet koko alueen vuokrat kohtuuttoman kalliiksi.

Maailmanperintökohde Venetsiaa uhkaa kohoava vesi ja ylimitoitettu turismi. (Kuva Kari Kallonen)
Maailmanperintökohde Venetsiaa uhkaa kohoava vesi ja ylimitoitettu turismi. (Kuva Kari Kallonen)

Taustalla on tietenkin valtavaksi paisunut turismi ja sen mukanaan tuomat rahavirrat, mutta myös yhä suuremmiksi käyvät ongelmat. Kerrostalojen kokoiset risteilijälaivat saattavat kiinnittyä paalutetun kaupungin laitureille ja nostattaa valtavia hyökyaaltoja. Turistien laumat ovat myös karkottaneet alkuperäisiä asukkaita niin, että kanavakaupungin muodostamilla 118 pikkusaarella asuu enää noin 50 000 asukasta ja muilla laguunisaarilla muutama kymmenentuhatta lisää.

Kuusi vuotta sitten myös Donna Leon kyllästyi kaikkialle tungeksivaan turismiin ja vaihtoi pysyvän asuinpaikkansa pikkukylään Sveitsissä.

— En ole ajatellut lopettaa komisario Brunettin tutkimuksista kirjoittamista niin kauan kuin se on minusta hauskaa, ja vielä se on, kuittasi Donna Leon kysymyksen kuinka monta Brunetti-kirjaa hän vielä kirjoittaa.

Donna Leonin kotisivut: www.donnaleon.net

Acqua alta, kohtaaminen tulvan aikaan

KOMMENTTI Vierailin kaksituhattaluvun alussa Venetsiassa lokakuun loppupuolella ja matkasta tuli kaikin tavoin ikimuistoinen.

Lentokone laskeutui Marco Polon kentälle pimeään aikaan ja lentokoneen laskeutuessa meren pinnalla heijastuivat tuhannet valot, kuin pikku tuikkuja aalloilla. Tuuli oli navakkaa ja levoton meri pärskyi, kun matka jatkui vaporettolla, vesitaksilla, kohti Venetsian kaupunkia pujotellen siellä täällä merestä nousevien paalujen ohi.

Hotellissa oltiin valmiustilassa, ei meidän, vaan äkkiä nousevan merenpinnan vuoksi. Oli täysikuun aika ja acqua alta, tulva oli nousemassa. Hotellista suljettiin oven alaosa, joka oli vahvistettukin metallilla, kulkemaan pääsi vain oven yläosan kautta. Talojen ulkopuolella asennettiin tottuneesti leveitä lankkuja, lankonkeja, joita pitkin pääsi suhteellisen kuivin jaloin, sillä jalkakäytävät olivat veden vallassa.

Ulos hotellin virkailijat päästivät nelihenkisen seurueemme vain melkoisen neuvottelun jälkeen ja moneen kertaan vannotettuamme, ettemme mene kauas, koska veden arvioitiin vielä nousevan. Tarkoituksemme oli mennä syömään ja tietysti oli myös myöhäinen aika, kello läheni yhtätoista ja venetsialaiset vetäytyvät yöpuulle melko varhain.

Satoi vihmoen, näkyvyys oli heikkoa ja liukastelimme lankkuja pitkin horjuessamme, kun yhtäkkiä näimme pienen trattorian valoisan ikkunan. Riemastus vaihtui pettymykseksi, kun tajusimme senkin sulkeneen jo ovensa. Ikkunasta kurkkiessani huomasin kuitenkin, että pyöreän pöydän ympärillä istuivat kokit ja tarjoilijat syömässä pizzaa!

Oven sinnikkään koputuksen jälkeen märkä ja viluinen seurueemme armahdettiin sisälle lämpimään. Pyysimme samaa mitä hekin söivät ja saimme elämämme parhaimmat pizzat. Oliiviöljyä, tomaatin siivuja, mozzarellaa ja basilikaa!

Seuraavana päivänä tulva oli laskemassa ja saatoimme helpommin vaeltaa kapeilla kujilla. Usein päädyimme umpikujaan, joihin Venetsiassa törmää usein. Olin juuri tarkistamassa kartasta löytäisinkö siitä kujaa, jolla olimme, kun vastaan käveli oudosti tutun näköinen nainen polkkatukka heiluen.

Hihamme hipaisivat toisiaan, ja kun käännyin katsomaan hänen menoaan tajusin, että olin kohdannut Donna Leonin. Hänen kirjansa Kuolema tulvan aikaan oli samana vuonna ilmestynyt suomeksi.

Kommentoi Facebookissa