HJK esiintyi Sveitsissä kehnosti lähes tyhjälle stadionille

Kuva: All Over Press

Konferenssiliigaa pelattiin Sveitsissä 932 katsojan edessä. Ottelussa FC Lugano voitti HJK:n 3-0.

JALKAPALLO Harva odotti HJK:lta voittoa tai edes tasapeliä Konferenssiliigan ottelussa torstaina Sveitsissä FC Luganoa vastaan.
FC Luganon joukkueen arvo on Transfermarktin mukaan 38,2 miljoonaa euroa. HJK:n arvo on 6,95 miljoonaa.

Tasoero oli ottelussa silti odotettua suurempi. Ensimmäisen puoliajan jälkeen Lugano johti 1-0, mutta Viaplayn asiantuntija Jonatan Johansson arvioi, että lukemat olisivat voineet olla Luganon hyväksi paljon suuremmatkin.

Toisella puoliajalla Lugano siirtyi 2-0 -johtoon. Sen jälkeen HJK sai pelistä parempaa otetta, mikä johtui siitäkin, että Lugano alkoi varjella voittoaan, eikä hyökännytkään enää yltiöpäisesti.

HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas ei arvostellut pelaajiaan.

– Pääsimme toisella puoliajalla ihan hyvin vastustajan boksiin ja sen lähettyville. Meidän viimeiset ratkaisut eivät olleet riittävän laadukkaita. Tietysti näin kovaa vastustajaa vastaan onnikin saisi olla myöten. En voi poikia moittia. Kaikki antoivat parhaansa ja tällä kertaa se ei vain riittänyt, hän sanoi Viaplayn mukaan.

Viaplayn asiantuntijat Johansson ja Markus Halsti hämmästelivät HJK:n isoa pelaajarotaatiota. Johansson korosti, että paljon kertoo jo se, ettei Korkeakunnas tiedä, mikä on hänen ihannekokoonpanonsa.

FC Lugano pelasi jalkapallon torstaina evakossa Thunissa stadioninsa remontin takia.

Thun sijaitsee noin 300 kilometrin päässä Luganosta, joten yleisöryntäystä ei odotettu. Vastassa ollut suomalainen HJK ei ole Sveitsissä muutenkaan mediaseksikäs yleisömagneetti.

FC Luganon ja HJK:n ottelun katsojamäärä oli silti järkyttävän pieni. Katsojamääräksi ilmoitettiin 932. Heistä noin 100 oli HJK:n kannattajia.

Tyhjät katsomot toivat muistoja vuosien 2020-21 koronarajoituksista. Tosin nyt rajoituksia ei ollut. Stadionilla oli väljää, koska ottelu ei Thunissa kiinnostanut.

HJK pelaa seuraavaksi Konferenssiliigassa kotiottelun 24. lokakuuta Helsingissä Dinamo Minskiä vastaan. Se ottelu alkaa Helsingin lokakuisessa illassa kello 22.

Nähtäväksi jää, miten torstain myöhäisilta lokakuun lopulla Helsingissä innostaa katsojia saapumaan paikan päälle. Lapsiperheille ottelun alkamisaika on lievästi sanottuna haastava.

Kommentoi Facebookissa