Hinausauton kuljettaja menehtyi liikenneonnettomuudessa – oli siirtämässä moottoritielle jäänyttä ajoneuvoa

Tie oli onnettomuuden vuoksi kokonaan tai osittain suljettuna muutaman tunnin ajan. (Kuvituskuva VNK)

Hinausauton kuljettaja oli tapahtumahetkellä jalkautuneena hinausauton sivulla.

LIIKENNETURVALLISUUS Torstaina 8.8. kello 16.30 Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Turunväylälle Lohjalle. Henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen ja poliisin yksiköitä.

Tarkka paikka onnettomuudelle oli Karnaisten ja Orosmäen tunneleiden välisellä tieosuudella Turun suuntaan ajettaessa. Onnettomuudessa hinausauton kuljettaja oli työtehtävissä ja siirtämässä moottoritien varrelle jäänyttä ajoneuvoa hinausauton kyytiin, kun Helsingin suunnasta tullut henkilöauto oli törmännyt hinausauton kuljettajaan. Hinausauton kuljettaja oli tapahtumahetkellä jalkautuneena hinausauton sivulla.

− Poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan, ja alustavasti asiaa tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena, kertoo tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola.

Tutkintanimikkeet tarkentuvat esitutkinnan aikana. Ylinopeudella tai päihteillä ei alustavasti epäillä olevan asiassa tekemistä. Tapahtumaan johtaneita syitä selvitetään esitutkinnassa.

Tie oli onnettomuuden vuoksi kokonaan tai osittain suljettuna muutaman tunnin ajan, ja liikenne ohjattiin kiertoreitille. Liikenne palautui normaaliksi asteittain illan aikana.

Lue myös: Henkilöauto törmäsi kuorma-auton keulaan – molemmat ajoneuvot syttyivät tuleen

Kommentoi Facebookissa