Helmareille kävi hieno tuuri

Kuva Jyri Sulander / Palloliitto

Helmarit kohtaa EM-kisojen alkulohkossaan Islannin, Norjan ja Sveitsin.

JALKAPALLO Alkulohkot jalkapallon 2025 EM-kisoihin on nyt arvottu. Suomen arpaonni oli hyvä, kun vastustajaksi arvottiin Islanti, Norja sekä emäntämaa Sveitsi.

Suomi on jopa suosikki jatkopaikkaan. Norja on lohkon kovin joukkue, mutta Islannin ja Sveitsin voittamiseen Helmareilla on kaikki edellytykset.

Suomen päävalmentaja Marko Saloranta olikin erittäin tyytyväinen Helmareiden arpaonneen.

– Jos olisi saanut toivoa jonkun lohkoista, kun meidät nostettiin viimeisestä korista, olisimme halunneet juuri tähän lohkoon. On hienoa saada järjestäjämaa samaan lohkoon. Olen äärettömän tyytyväinen kaikin puolin. Kerrankin voi sanoa arvonnan jälkeen, että olen tyytyväinen, Saloranta kommentoi Palloliiton mukaan.

– Nyt katsomme parin päivän ajan hotelleja ja treenikenttiä. On todella kiva päästä aloittamaan valmistautuminen, kun tiedämme, missä pelaamme ja ketä vastaan, päävalmentaja kertoo.

Helmarit arvottiin A-lohkoon. B-lohkossa pelaavat Espanja, Portugali, Belgia sekä Italia. Tästä lohkosta tulevat Suomen lohkon jatkajien puolivälierävastustajat.

C-lohkoon arvottiin Saksa, Puola, Tanska ja Ruotsi. D-lohkossa ovat Ranska, Englanti, Wales ja Hollanti.

Lue myös: Tässä on Huuhkajien MM-karsintalohko – valmentaja ja vastustaja puuttuu

A-lohkon otteluohjelma

Keskiviikko 2.7.2025
Sveitsi – Norja, Basel
Islanti – Suomi, Thun

Sunnuntai 6.7.2025
Sveitsi – Islanti, Bern
Norja – Suomi, Sion

Torstai 10.7.2025
Suomi – Sveitsi, Geneve
Norja – Islanti, Thun

Kommentoi Facebookissa