Hannu Karpo on poissa – pienen ihmisen puolustaja kuoli äkilliseen sairauskohtaukseen

Elokuva Karpo nosti karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa.

Dokumenttielokuva Karpo nosti karvahattua rohkealle ammattilaiselle, jolla oli asiaa. (Kuva napafilms)

Hannu Karpo muistetaan erityisesti karvahatustaan ja ohjelmasta ”Karpolla on asiaa”.

TELEVISIOLEGENDA Television legendaarinen toimittaja Hannu Karpo on menehtynyt äkilliseen sairauskohtaukseen 18. maaliskuuta 83-vuotiaana. Asiasta kertoi ensin Yle ja kuoleman vahvistaa hänen poikansa.

– Haluamme kiittää ensihoidon ja Meilahden sairaalan henkilökuntaa. Emme tule julkisuudessa kommentoimaan tätä asiaa miltään osin enempää ja pyydämme yksityisyyttä surutyöllemme, Sampo Karpo kirjoittaa.

Hannu Karpo muistetaan karvahatustaan ja 1980-luvun ohjelmasta Karpolla on asiaa. Kun kukaan ei auttanut sorrettua pientä ihmistä, hän saattoi vielä kääntyä Hannu Karpon puoleen, joka pelottomasti paljasti vääryyksiä – vaikka välillä liikuttiin laillisuuden rajamailla. Karpoa oli kuitenkin mahdotonta pysäyttää syyttein tai uhkauksin.

Viisi vuotta sitten valmistui dokumenttielokuva Karpo, joka kuvasi Hannu Karpon vuosikymmenten uraa toimittajana sekä käänteitä, jotka tekivät Karposta ilmiön ja koko kansan tunteman tv-kasvon.

Lue myös: Myrskyluodon Maija kahmi kuusi Jussi-palkintoa – mukaan lukien Vuoden elokuva

Kommentoi Facebookissa