SOTAHISTORIA Lokakuun 18. päivänä 1965 Kham Ducin tukikohdassa Vietnamissa valmistauduttiin kuumeisesti lähettämään matkaan Iowaksi nimetty partio, joka oli joutunut odottamaan sään selkiytymistä jo kolme vuorokautta. Kyseessä oli Vietnamin sodan salainen amerikkalainen operaatio.
Operaatio Shining Brassin tarkoitus oli varmentaa tehdyt havainnot vietkongin sissien käyttämästä huoltoteiden verkostosta, Ho Chi Minhin polusta, joka Vietnamin kapeassa kohdassa oli rakennettu kiemurtelemaan Laosin puolelle.
Retkikunnan johtajaksi oli nimetty master sergeant Charles Petry, radiokoodinimeltään nolla-yksi. Varajohtajana toimi sergeant first class Willie Card, heidän lisäkseen ryhmään kuului neljä nung-heimon palkkasoturia. Ryhmän varusteet olivat steriilit, sillä Laosin puolella ei pitänyt olla amerikkalaisia – sen paremmin kuin vietkongin sissejäkään.
Etelä-Vietnamin armeijan helikoptereiden miehistöinä olivat pilotti, apuohjaaja sekä vietnamilainen crewchief. Kham Ducin operaatioiden käytännön toteutus ja valvonta oli uskottu kapteeni Larry Thornelle. Hän oli suomalainen Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni, joka oli Yhdysvalloissa kohonnut erikoisjoukkojen arvostetuksi upseeriksi.
Törnin maineteot Suomen talvi- ja jatkosodassa tunnetaan, mutta myös Yhdysvalloissa hänet laskettiin yhdeksi vihreiden barettien legendaarisimmista sotilaista. Esimiesten arvioissa Törni arvostettiin upseereista kyvykkäimpien joukkoon, niin sodassa kuin rauhassa.

Törnin maineesta on kertonut muun muassa Liisa Keränen, Yhdysvaltoihin niin sanottujen Marttisen miesten joukossa siirtyneen suomalaisupseerin Kalle Keräsen puoliso.
– Kollegoiden kesken häntä kutsuttiin lempinimellä ”The Legend”. Saavutus, jolla hän ansaitsi lempinimen, oli salaiseksi luokitellun materiaalin hankkiminen takaisin Yhdysvaltain armeijan lentoaluksesta, joka oli vaarallisesti murskautunut Iranin jäisillä vuorilla.
Törnin ryhmä onnistui vuonna 1962 löytämään Zagros-vuorille pudonneen koneen ja tuomaan pois menehtyneet amerikkalaisupseerit. Sitä ennen sekä iranilainen että saksalainen vuorikiipeilyryhmä olivat epäonnistuneet.
Vietnamissa Törni oli ollut erikoisjoukkojen mukana, tavoitteenaan muun muassa voittaa paikallisten luottamus rakentamalla kouluja ja tarjoamalla terveydenhoitoa. Hänen ensimmäinen vierailunsa Vietnamiin on pitkälti ikuistettu Robin Mooren kirjoittamaan bestselleriin The Green Berets, josta myöhemmin tehtiin myös elokuva. Törni on esikuva hahmolle, jota esittää filmillä John Wayne.
Jotkut historiantutkijat ovat – jopa lukematta teosta – virheellisesti väittäneet kirjaa täysin fiktiiviseksi. Yhdysvalloissa haastattelemani James Whitener palveli Törnin osastossa Vietnamissa ja hän vahvistaa Mooren kuvaamat tapahtumat todellisiksi.
– Ainoa asia missä Robin Moore ei ollut kovin tarkka oli se, että kaikki olisivat olleet vaaleita, sinisilmäisiä skandinaavisen tyyppisiä. Muuten en osaa sanoa Mooren kirjan muista luvuista, mutta ensimmäinen, joka kertoo meistä, on totta.
Shining Brass -operaation aikana Törni oli Vietnamissa toisella komennuksellaan.

Kham Ducin tukikohdan yllä pilvet tuntuivat viimein raottuvan sen verran, että operaatio päätettiin suorittaa. Ensimmäisen H-34-helikopterin pilottina toimi kapteeni Dinh, lempinimeltään Spider ja koneen mukana oli Charles Petry ryhmineen. Toisessa helikopterissa olivat pilotteina luutnantit Phan The Long ja Nguyen Bao Tung, konekivääriampujana Bui van Lanh sekä ainoastaan Lauri Törni.
Törnin kopteri oli niin sanottu varmistuskopteri, joka voisi poimia miehet turvaan jos ensimmäiselle helikopterille tapahtuisi jotain. Lisäksi merijalkaväen tiedustelulentolaivueesta oli pyydetty kaksi UH-1E-tulitukikopteria. Ykköskonetta ohjasivat laivueen varakomentaja majuri Robert Presson sekä kapteeni Jim Perryman, kakkoskoneen ohjaimissa olivat kapteeni Stan Krueger ja luutnantti Orlando Ingvolstadt.
– Epäilimme kyseessä olevan jonkinlainen CIA:n operaatio, sillä meille tehtävää Kham Ducissa selvittänyt mies puhui selvästi murteellista englantia, Ingvolstadt muisteli myöhemmin.
Kun mukaan lasketaan vielä pieni yksimoottorinen Oscar 1 -mallinen Cessna, jonka lentäjänä toimi ilmavoimien majuri Harley Pyles ja tähystäjänä toimi kapteeni Winfield Sisson, oli operaation miehistö koossa. Esikunnan johtoon kuuluneet everstiluutnantti Ray Call ja majuri Charles W. Norton olivat ehtineet jo palata Saigoniin sään selkiytymistä odoteltaessa.

Tasan klo 18 roottoreiden muodostamat pyörteet piiskasivat maata tukikohdassa ja kopterit alkoivat nousta kohti harmaita pilviä, jotka repaleisina vaelsivat vuorenhuippujen välissä. Amerikkalaisten tulitukikoptereiden miehistöt kuulivat vietnamilaisten lentäjien alkaneen puhua keskenään omalla kielellään, se kertoi pilottien huolestumisesta.
Sää huononi, ja etummaiset kopterit sukelsivat pilvien sekaan. Kokeneet amerikkalaislentäjät päättivät, että he eivät lähtisi seikkailemaan vuorten väliin, vaan nousivat pilvien yläpuolelle. Pimenevässä illassa he havaitsivat myös oikealta ohittavan lentokoneen valot, sen pääteltiin olevan olosuhteita tarkkaillut Otter matkalla takaisin Kham Duciin.
Etummaisena lentänyttä helikopteria tulitettiin matkalla, mutta pullonokkainen H-34 kesti hyvin osumia, paremmin kuin sen seuraajaksi myöhemmin tullut Huey. Ryhmällä oli kartta, mutta siitä ei ollut paljoa hyötyä.
– Lensimme yli vuorten, sumua näkyi. Yllättäen Larry havaitsi laskeutumispaikan ja ilmoitti minulle. Ok, mennään sisään! Charles Petry muisteli operaatiota tavatessamme Yhdysvalloissa.
Ryhmä Iowan maahanlasku sujui suunnitelmien mukaan, ja Törnin helikopteri lensi hämäyksen vuoksi sen yli. Petry viestitti radion tangentin painalluksilla kaiken olevan kunnossa, ja Törnin kopteri lähti paluumatkalle.
Charles Petryn johtama ryhmä lopulta paikansi etsityt polut, vaikka joutui välillä tulitaisteluun ja menetti yhden miehistään. Ho Chi Minh trailin koordinaatit ilmoitettiin hävittäjille.

Saavuttuaan vuorokausien jälkeen takaisin tukikohtaan Petry kuuli, että Törnin kopteri ei ollut koskaan palannut Kham Duciin. Hänellä ei ollut aavistustakaan asiasta, eikä Petry ollut kuullut esimerkiksi räjähdystä, ei mitään.
– Tiesin hänen taustastaan, olin itsekin Koreassa menettänyt paljon miehiäni, melkein kaikki. Larry oli ollut yhtä pahoissa paikoissa, mutta me tulimme aina ulos, selviydyimme.
Kapteeni Dinh kertoi, että Törnin kopterin pilotti oli ilmoittanut myös heidän nousevan pilvien ja sumuverhon päälle, mutta radioyhteys oli katkennut. Petryn ryhmän jalkauduttua Törnin kopterin lentosuunta oli ollut pohjoiseen, sen jälkeen se oli palannut arviolta saman matkan etelään ja jatkanut suunnassa 120 astetta, kohti Kham Ducin tukikohtaa.
Kadonnutta Törnin kopteria etsittiin usean päivän ajan.
– Kun kuulin helikopterin kadonneen lähdin melkein heti Saigonista, Charles W. Norton vahvisti tiiviit etsinnät.
Hän toimi myöhemmin myös Suomessa sotilasasiamiehenä. Törnistä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään. Sotasankari kirjattiin kadonneeksi, ylennettiin postuumisti majuriksi ja lopulta vuoden kuluttua julistettiin kuolleeksi.

Lauri Törnin elämästä on kerrottu totta ja tarua. Jopa historiantutkijat ovat syyllistyneet sotasankarin maineen mustaamiseen ja saaneet aikaan kohuotsikoita, mutta Kansallisarkistosta löydetyt todisteet osoittivat väitteet keksityiksi.
Myös Törnin mystinen katoaminen lietsoi mielikuvituksellisia huhuja. Törni oli nähty Bangkokissa uima-altaalla, hänen epäiltiin loikanneen Pohjois-Vietnamin joukkoihin ja rovaniemeläinen Jammu oli tavannut sekä Törnin että tangokuningas Olavi Virran alkoholistiparantolassa Lapissa.
Tapaus säilyi mysteerinä yli 30 vuotta, kunnes suomalais-amerikkalainen Joint Task Forcen 56. retkikunta paikansi ja tutki löydetyn onnettomuuspaikan viidakkovuorella Vietnamissa kesällä 1999. Mukana retkikunnassa oli myös Törnin sisarenpoika Juha Rajala.
Helikopteri oli harhautunut liian etelään, ilmeisesti seuratessaan joenuomaa tai tietä, ja kääntyessään takaisin se törmäsi kohtalokkaasti vuoren laelle ja räjähti. Sateinen ilta oli jo pimentynyt ja pilotit lensivät vain näkökykynsä varassa. Ehkä vain parikymmentä metriä ylemmäs, ja helikopteri olisi onnistuneesti ylittänyt vuoren.
Tapaus vahvistettiin osin DNA-näytteiden ja osin aihetodisteiden avulla. Törnin henkilökohtainen Swedish K -konepistooli päätyi Suomeen. Koska Havaijille tutkimuslaboratorioon toimitettuja kaikkia jäännöksiä ei voitu erotella toisistaan, Lauri Törni ja helikopterin miehistö saivat sotilaallisen yhteishautauksen Arlingtonissa, Yhdysvalloissa vuonna 2003.
Mannerheim-ristin ritari numero 144 on poissa, vuodet ovat vaatineet myös veronsa. Elossa ei tiettävästi ole enää yhtään Törnin jääkäriä, Charles W. Norton on poisnukkunut, Charles Petry kuoli huhtikuussa 2018. Mieleen ovat kuitenkin jääneet hänen monimerkitykselliset sanansa, kun hyvästelimme haastattelun jälkeen.
Charles Petry koputti aseveljensä Lauri Törnin kuvaa kirjan kannessa.
– I think he finally won.
- Artikkelin lähteenä Kari Kallosen teos ”Lauri Törni – Mannerheim-ristin ritari ja USA:n vihreiden barettien sankari” (Readme). Kirjoittaja on myös Päivän Lehden päätoimittaja.

Kommentoi Facebookissa