Autoilija pakeni poliisia kymmeniä kilometrejä – ajoneuvo pysäytettiin lopulta piikkimatolla

Kovavauhtinen seurantatilanne eteni Porista aina Pirkanmaalle asti. (Kuvituskuva Fotolia)

Kuljettaja jatkoi pakoaan jalan metsään ja otettiin kiinni tunnin mittaisten maastoetsintöjen jälkeen.

LIIKENNETURVALLISUUS Lounais-Suomen poliisi kertoo, kuinka Porista lähtenyt kovavauhtinen seurantatilanne eteni kymmeniä kilometrejä aina Pirkanmaalle saakka. Pakeneva ajoneuvo pakkopysäytettiin lopulta piikkimatolla.

Poliisin partio pyrki pysäyttämään henkilöautoilijaa Porissa. Kuljettaja päätti paeta suurta nopeutta käyttäen ja muuta liikennettä vakavasti vaarantaen valtatietä 11 pitkin kohti Tamperetta. Tehtävään liittyi useita Lounais-Suomen ja Sisä-Suomen poliisin partioita.

Pakenija ajoi lopulta poliisin Hämeenkyrön ja Nokian rajalle asettaman piikkimaton yli, ja jatkoi tämän jälkeen pakoaan jalan metsään. Poliisia paennut kuljettaja otettiin lopulta kiinni noin tunnin mittaisten maastoetsintöjen jälkeen. Ajo-oikeudettoman 26-vuotiaan miehen epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Epäilty toimitettiin päihdekokeiden jälkeen kiinniotettuna poliisivankilaan, epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä muista asiaan liittyvistä rikoksista.

Lue myös: Alaikäinen rattijuoppo ajoi ulos tieltä – kaksi nuorta matkustajaa lensi ulos autosta

Kommentoi Facebookissa