PAINONNOSTO Anni Vuohijoki lopettaa uraansa tulevana keväänä. Uutinen tuli hienoisena yllätyksenä, koska hänen oletettiin jatkavan uraansa Pariisin 2024 olympialaisiin.
Blogissaan Vuohijoki ilmoittaa, etteivät Pariisin kisojen painoluokat olleet hänelle sopivia.
– Kun painoluokat julkaistiin, tajusin miten vaikea olympiakarsinta olisi minulle. Edessä olisi tiukka painonveto 59 tai isompien kilojen liikutus ja oman massan kasvatus. Olen 34-vuotias, ja molemmat vaihtoehdot tuntuivat vastenmieliseltä, Vuohijoki kirjoittaa.
Vuohijoki lupailee keväälle lisää tarinoita.
– Kun urheilu-uraa on jatkunut riittävän kauan, tulee hetki, jolloin vaakakupissa luopumisen määrä ei ylitä enää niitä hyötyjä ja hyvänolontunteita, jota ammattimainen urheilu antaa. Tulen jakamaan teille urani aikaisia tarinoita nyt kevään aikana blogikirjoituksissani, joten en sukella sinne vielä, hän paljastaa
Huippu-urheilu vaatii paljon. Vuohijoki tekee tämän hyvin selväksi.
– Urheilu on maksanut minulle monia ihmissuhteita, äärettömän suuren summan rahaa, ammatillisen taantumista lääketieteen parissa, juhlia, hautajaisia, festareita, kahvihetkiä, läsnäoloa. Se on tehnyt minusta egoistisen narsistin himotessa vain paremmaksi siinä omassa kuplassaan (tämä on elinehto yksilöurheilussa). Ja aina se ei ole tuntunut olevan kannattavaa. Ja aina se ei ole tuntunut olevan kannattavaa. Kun viimeiset kaksi vuotta olen kuntouttanut selkää, on mielessä ollut ennemmin vitutus kuin hyvä fiilis. En halunnut lopettaa uraani niin.
Vuohijoki voitti urallaan EM-pronssia 2018. Rio de Janeiron 2016 olympialaisissa hänen sijoituksensa oli kymmenes.
Tokion 2021 olympialaisista Vuohijoki karsiutui täpärästi. Se oli hänelle raskas takaisku.
Viime aikoina Vuohijoki on ollut julkisuudessa muiden kuin varsinaisesti urheiluun liittyvien asioiden takia. Viime vuonna hän joutui myrskyn silmään Pekingin olympialaisten ahdistelukohun takia. Vuohijoen väitettiin ahdistelleen Suomen jääkiekkomaajoukkueen varapelaajaa ja julkisuudessa huhuista otettiin paljon irti klikkiotsikoilla.
Vuohijoki ei ole epäröinyt ilmaista mielipiteitään julkisesti. Hän onkin ollut viime vuosina Suomen seuratuimpia urheilujulkkiksia, vaikka urheilullinen menestys ei ole ollut tasolla, jolla klikkiotsikoihin helposti pääsisi.
Vuohijoki on myös aloittelemassa poliittista uraa. Hän pyrkii eduskuntaan Harry Harkimon Liike Nyt -puolueen listoilta.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Lukas Hradeckylla kulkenut heikommin – kritiikki kasvaa
Kommentoi Facebookissa