SUOMI 100 Barettiin ja pukuun sonnustautuneen Reino Lehväslaihon kädenpuristus on ystävällinen, mutta jämäkkä.
– Tervetuloa veteraanien paratiisiin. Täältä ei puutu mitään. Ruoka on hyvää ja pienestä lisämaksusta hierotaan vielä kädetkin, sotaveteraanikodissa asuva Lehväslaiho kehuu hymyillen.
Lukuisin kunniamerkein palkitun sotakamreerin askeleissa on kunnioitettavista ikävuosistaan – hän täyttää viikon kuluttua 95 vuotta – huolimatta rouhea, isänmaallinen rytmi. Sota jätti jälkensä, otti ja antoi.
– Olen kuitenkin tyytyväinen mies ja onnellinen siitä, että selvisin taisteluista hengissä. Kolme kertaa raapaisi läheltä. Kuolema nimittäin. Tässä on sirpalepesäke, joka muistuttaa päivittäin olemassa olostaan. Aamupuuro pysähtyy tähän, jos ei ota kyytipojaksi vettä, Seinäjoen veteraani kertoo rintakehäänsä taputellen.
Reservin vääpeli istahtaa pehmeään nojatuoliinsa ja huokaa syvään. Sodassa meni viisi vuotta ja maailmalla loput.
– Olen ollut aina seikkailijaluonne. Kuulun niihin onnekkaisiin, jotka ovat voineet tyydyttää elämän nälkäänsä niin Kyproksella kuin Kuolan niemimaan tietyömailla, veteraani Lehväslaiho taustoittaa hymyillen.
Siilasvuon sissit
Toijalassa varttunut Reino Lehväslaiho palauttaa mieleensä nuoruusvuodet, joiden johtotähtenä toimivat partio- ja suojeluskuntatoiminta.
– Opimme kuria, järjestystä ja metsässä pärjäämisen taitoja. Olen myöhemmässä vaiheessa sanonut, että kun miehellä pysyy kirves kädessä ja nuotio syttyy ilman tikkuja, niin elämässä pärjäämiseen on hyvät edellytykset.
Talvisodan kynnyksellä suojeluskunnan alokaskurssien kautta Reino Lehväslaiho lähti kaveriensa kanssa vapaaehtoispataljoonaan, josta heidät siirrettiin rintamajoukkoihin. Ikää nuorukaisilla oli 17 vuotta.
– Jouduin niin sanottuihin Siilasvuon sisseihin. Suojeluskuntataustan ansiosta osasin ampua ja hiihtotaidotkin riittivät, joten pääsin heti kovien poikien joukkoon, Lehväslaiho kertoo.
Yöpyminen maastossa, kuusenhavut patjan korvikkeena tulivat ajan myötä tutuksi. Kaikkeen kuitenkin tottui. Jopa siihen, että karvalakki jäätyi yön aikana puun kylkeen kiinni.
– Suomalainen sissi ei koskaan valittanut. Opin siihen, että käskyt otetaan vastaan ja toteutetaan.
Varsinaisen tulikasteensa Reino Lehväslaiho muistelee saaneensa ensimmäisen haavoittumisensa myötä. Miehet olivat hiihtämässä kohti Lentiiraa, kun he joutuivat vihollisen keskitykseen.
– Löin maihin, mutta liian myöhään. Edessäni räjähti kranaatti ja tunsin jalassani ilkeän vihlaisun. Ehdin jo ajatella, että siinä meni koko jalka, mutta onnekseni pääsin ylös ja takaisin suksille.
Haavoittumisestaan huolimatta Lehväslaihon oli jatkettava matkaa.
– Vaihtoehtoja oli tasan kaksi; joko paleltua 35 asteen pakkasessa tai jatkaa matkaa lähimmälle joukkosidontapaikalle. Valitsin jälkimmäisen.
Venäläinen naissotilas
Sirpalevamman jalkaansa saanut Lehväslaiho oli jatkosodan alkaessa kuitenkin kuntoutunut ja sai koulutuksen panssarivaunun ampujaksi.
– Lähdimme Sotkalla sotaan ja tätä rytinää kestikin sitten loppuun saakka, panssarimies Lehväslaiho sanoo.
Hyväksi ampujaksi osoittautunut Lehväslaiho sanoo taistelleensa hyvien panssarimiesten rinnalla. Jokainen tiesi tehtävänsä. Lehväslaiho muistaa eräänkin kerran, kun he matkasivat 40 asteen pakkasessa Karhumäestä Poventsaan.
– Vaunussa oli aivan järjettömän kylmä. Pelkäsin koko ajan, että kylmyys vie sormista tunnon ja kädet puutuvat. Puhaltelin, venyttelin ja tein kaikkeni, jotta ampumavalmius säilyisi, sillä saimme käskyn vallata Poventsan kaupunki.
Panssarimies Lehväslaiho kuvailee taistelua ennen näkemättömäksi. He tekivät tarkan toimintasuunnitelman ja paahtoivat läpi.
– Otimme kaupungin haltuumme kolmella panssarivaunulla. Tulitaistelu jätti jälkeensä paljon kuolleita, mutta vielä enemmän haavoittuneita. Muistan, kuinka eräs vaikeasti haavoittunut naissotilas puhui suomea ja tiedusteli, että mitä me hyödymme pienestä ja likaisesta venäläiskylästä. En osannut vastata. Katsoin vain hiljaa, kuinka hän sulki silmänsä ja kuoli.
Tuulosjoella Lehväslaiho haavoittui toisen kerran.
– Sain tykistökeskityksessä sirpaleita selkääni. Selvisin kuitenkin tästä osumasta säikähdyksellä ja pienellä paikkauksella.
”Putosin ruumiskasan päälle”
Veteraani Lehväslaiho palaa sotamuistoissaan vuoden 1944 kesäkuun 25.–26. päiviin. Viipuri oli menetetty. Puna-armeija hyökkäsi 200 000 sotilaan, tuhannen lentokoneen ja 600 panssarivaunun voimin. Taisteluiden painopiste oli kapealla peltokaistaleella Tali-Ihantalassa.
Myös Laguksen kolmas panssarivaunukomppania sai käskyhyökkäyksen. Yhden T-34-panssarivaunun ampujaksi valmistautui kersantti Reino Lehväslaiho.
– Vihollispanssareita oli päässyt selustaamme, joten saimme käskyn ryhtyä vastahyökkäykseen. Lähdimme raivokkaasti liikkeelle. Tuhosimme ensimmäisen vihollispanssarin Juustilassa ja siitä etenimme Portinhoikan kautta eteenpäin. Tuhosimme kahden päivän aikana 44 venäläispanssaria, veteraani kertoo.
Tali-Ihantalan puolustustaistelu otti myös panssarimiesten voimille, väsymys oli kova.
– Torkahtelimme vuoron perään panssarivaunujen alla ja söimme nälkäämme vanikkaa. Lämmintä ruokaa ei saatu päiväkausiin.
Kokenut, 22-vuotias Lehväslaiho vei kuitenkin tovereitaan eteenpäin.
– Oli pakko, sillä tuleen ei saanut jäädä makaamaan. Venäläiset hyökkäsivät taukoamatta.
Tykit pauhasivat ja kranaatit räjähtelivät. Puut katkeilivat kuin tulitikut ja konetuliaseet sylkivät kuoleman tulta. Konkkalanvuorelle tultaessa panssarimies Lehväslaiho näki aukosta, kuinka iso vihollisjoukko juoksi mäelle.
– Sanoin pojille, että täyttäkää te lippaita, niin minä ammun. Näin tehtiin. Annoin konepistoolin laulaa vajaan sadan metrin säteellä, vasemmalta oikealle. Kolmisen sataa ehdin ampua, kunnes onni kääntyi ja vihollisen luoti napsahti leukaan.
Rommia ja kestoleipää
Vaikeasti haavoittunut Lehväslaiho raahautui luukusta ulos ja pudottautui ojaan.
– Olin puolitajuton ja veren peitossa, mutta yritin nousta vielä ampumaan. En kuitenkaan jaksanut, vaan lyyhistyin ja putosin venäläisten ruumiskasan päälle.
Pataljoonan komentaja haki komentovaunullaan Lehväslaihon suojaan.
– Minut nostettiin vaunun etupanssarille. Muistan hämärästi, kuinka päälleni satoi multaa ja maakappaleita. Seuraava muistikuvani oli Lappeenrannan sotasairaalasta, jossa repeytynyt leukani kursittiin kasaan. Selvisin hengissä, vaikka tällä kertaa kuoleman niittomies kulki todella läheltä.
Vaikeasti haavoittunut Lehväslaiho toipui kuitenkin palveluskuntoon ja osallistui vielä myös Lapin sotaan. Saksalaista suurempi vihollinen oli kuitenkin kylmyys.
– Nukuimme Ranuan erämaan armoilla, teltoissa. Pakkasta oli pahimmillaan 42 astetta. Onneksi löysimme matkan varrelta saksalaisilta jääneen muona- ja rommivaraston. Siinä vaiheessa unohdimme säännöt. Täytimme kenttäpullot lämmikkeellä ja ahdoimme reput täyteen leipää. Saksalaisten muona oli hyvää. Leipäkin oli tehty kestämään kaikki vuodenajat, vuosikymmenestä toiseen, veteraani Lehväslaiho kertoo hymyillen.
Kersantti Lehväslaihon sota päättyi, kun kotiuttamiskäsky tuli yllättäen.
– Olin tavattoman onnekas tästä uutisesta. Viisi pitkää vuotta olin taistellut noutajaa vastaan, mutta minulla kävi kuoleman arpapelissä hyvä tuuri. Selvisin hengissä.
Banaaninpoimijana Brasiliassa
Sodasta palattuaan Reino Lehväslaiho hankki ensimmäiset markkansa myymällä joulukuusen jalkoja. Saatuaan matkarahat kasaan hän lähti merille.
– Matkasin kauppalaivan mukana Brasiliaan, jossa poimin puolen vuoden ajan banaaneja. Kaverillani oli banaanitarha, josta ajattelin alkuvaiheessa ostavani puolet. Hanke kuitenkin kariutui ja palasin takaisin Suomeen.
Naimisiin mentyään merkonomiksi kouluttautunut Lehväslaiho työskenteli muun muassa toimistoesimiehenä Kuolan niemimaan tietyömailla sekä myöhemmin kartoitustoimiston esimiehenä.
– Rakastin seikkailua, joten ostimme talon myös Kyprokselta. Kymmenen vuoden ajan asuimme talvet lämpimässä.
Työnsä ohella Reino Lehväslaiho ryhtyi kirjaamaan sotamuistojaan myös kirjoiksi. Vuodesta 1958 lähtien Lehväslaiholta on syntynyt kaiken kaikkiaan 45 sotakirjaa. Tuorein on vuodelta 2012, mutta lisää on tulossa.
– Jos kaikki menee mallilleen, niin vuonna 2018 olisi tarkoitus julkaista jälleen uusi, järjestyksessään 46. sotateos, Lehväslaiho paljastaa.
Lehväslaihon sotatilanteita on kuvattu myös suomalaisissa sotaelokuvissa. Kuuluisin on Åke Lindmanin elokuva Tali-Ihantala 1944, joka perustuu osittain sotakamreeri Lehväslaihon kirjoituksiin.
– Myin tapahtumat kahvin ja leivoksen hinnalla. Samalla hinnalla käyn puhumassa kokemuksistani vielä nykypäivänäkin, veteraani paljastaa naureskellen.
- EDIT 27.3.2019: Kustantaja ilmoittaa, että sotakamreeri Reino Lehväslaiho on kuollut 96-vuotiaana
Kommentoi Facebookissa